Kuukausi: toukokuu 2021

Kuluva viikko on ollut koko perheelle jännittävä: Laura on ottanut ensituntumaa päiväkotiin. Korona-ajasta johtuen vanhemmat eivät saa mennä päiväkotiin sisälle, joten tutustuminen aloitettiin ulkoleikeillä. Äiti meni tyttöjen mukana päiväkotiin aamupäivällä ulkoiluaikaan, ja viipyi Lauran kanssa pari tuntia. Saralle asiaa oli kerrattu jo moneen otteeseen, joten hän osasi asiantuntevasti todeta, että ”äiti ja Laura lähtee kotiin kun mä meen sisälle syömään keittoa kavereiden kanssa.”

Ensimmäiset pari päivää Laura oli vähän hämmentynyt ja ruoka-aika ja päikkäritkin painoi päälle. Maanantaina siinä huutavaa lasta kannellessa tämä äiti-ihminen pudotti puhelimensakin. Palasin etsimään noin viisi minuuttia myöhemmin, mutta puhelinta ei löytynyt. Että siinäkö meni arvoton puhelin kera Suomen ja Viron henkilökorttien. Vaan ei, kohta jo poliisi soittaa Jormalle, että heillä on vaimon puhelin hallussaan. Poliisit olivat parkissa parin korttelin päässä, ja joku vanha setä oli puhelimen heille kiikuttanut. Hirveää kyytiä, koko tapaus kesti noin viisitoista minuuttia. Hain puhelimen ja annoin pari kymppiä sedälle, joka hengasi poliisien kanssa, todennäköisesti odotellen jos saisi löytöpalkkion. No, tosi paljon parempi, että setä kiikutti puhelimen salamannopeudella poliisille löytöpalkkion toivossa, kuin että olisi myynyt sen jollekin hämärähemmolle.

No, ensimmäisestä päiväkotikokemuksesta selvittiin.

Tiistaina sama kuvio toistui, miinus puhelimen hukkaaminen. Päiväkodin täti oli varmaan jo siinä vaiheessa tehnyt diagnoosin, että äiti on vain hidasteena tässä touhussa. Joten keskiviikkona Laura meni aamupäiväksi päiväkotiin ilman äitiä. Ja hyvin meni! Isi haki pois puolenpäivän aikaan, eikä minkäänlaista ongelmaa ollut neidillä ollut. Ainoat pienet pulmat ovat syöminen: Laura ei vielä itsenäisesti osaa lusikkaa käyttää, ja päiväkodin pöperöt olivat maistuneet huonosti, sekä nukkuminen: Laura ei vielä osaa nukahtaa itsenäisesti. Mutta aamupäiväkokeilu sujui niin erinomaisesti, että sitä jatkettiin loppuviikko. Isi vei tytöt aamulla, haki Lauran puolelta päivin ja Saran normaalisti iltapäivällä.

Laura sai kehuja reippaudesta ja omatoimisuudesta leikeissä, eikä kuulemma ollut ketään vierastanutkaan. No, nämä asiathan me kyllä arvattiinkin. Ja, kun isi perjantaina meni Lauraa hakemaan, neiti nukkui haalareihin puettuna päiväkodin eteisen lattialla! Uni oli tullut, kerta kaikkiaan. Joten näyttää siltä, että kohta korjaantuu tuo itsenäisesti nukahtamisenkin ongelma, on se päiväkodissa touhuaminen sen verran uuvuttaava puuhaa. Ensviikolla Laura jatkaa päiväkodissa maanantaisin ja tiistaisin. Katsotaan kuinka pian onnistuu se ihan kokonainen päivä.

Muuten sitten, kesä tulee hitaasti ja nihkeästi tänne meille. Haalareita ja pipoja ja hanskoja tarvitaan edelleen. Huomattiin kuitenkin puutteita keinuissa, vauvakeinu oli jäänyt Lauralle pieneksi ja pesäkeinun kangas oli revennyt. Joten hankittiin uudet. Laura sai kivan puisen turvakeinun:

Ja Sara sai pesäkeinua astetta paremman version, telttakeinun:

Ainakin se suojaa sateelta! Tällä viikolla saatiin meille myös pihaportti. Joku asentajasetä sitä maanantaina asensi yömyöhälle. Oliskohan urakkahommissa, puoli yhdeltätoista illalla naapurin emäntä koputteli ovella, ja toi kaukosäätimet ja avaimet ynnä muut härpäkkeet, joilla porttia käytetään.

Ja kävi meillä muitakin asentajia. Ilmastointilaitteen huollon takia isi poisti atk-laitteistot teknisestä tilasta, ja saman tien hyökkäsi insinööri paikalle:

Ja tämä seuraava kuva ilmentää sitä haastetta, joka valokuvien ottamisessa ja lataamisessa äidillä on nykyään:

No, muuten sitten, kesää täällä jo kovasti odotellaan ja sääennuste lupaileekin sitä saapuvaksi parin päivän päästä. Siihen asti, villapipo tiukasti päässä sekä sisällä, että ulkona. Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

Sitten kun Poriin päästiin, aika paljon tälläista:

Ja tälläistä:

Ja kivaa oli:

Puolen kuun paikkeissa vaihdettiin siis paikkaa Lapualta Poriin, ja kelit paranivat siinä samalla. Yhtäkkiä oli kesä, ja oli suunnattava kenkäostoksille. Lauralle on tennarit hankittu jo aikoja sitten, ja ne mahtuivat edelleen. Noin pieniä kenkiä Sara ei ole ikinä käyttänyt: Saran ensitennarit, joissa neiti käveli aika tarkalleen kolme vuotta sitten, ovat vielä Lauralle liian isot. Ja myös täysin Sarasta poiketen, Laura ei ole ollenkaan jaloittelun ystävä. Parempi istahtaa, ihan sama missä ollaan ja kuinka valkoisissa sukkahousuissa. Odotamme mielenkiinnolla pikkuneidin pyöräilyuran alkamista.

Sara sitten puolestaan sai uudet lenkkarit. Arvaatteko värin? Villapiposta ei luovuttu, vaikka takista jo tässä vaiheessa olikin päästy. Saran mielestä parasta on se, kun saa pukeutua pelkkään huppariin ja kepeisiin kenkiin ja viilettää sitten tuulispäänä villapipo päässä. No, kukin tyylillään…

Nuo edeltävät kuvat ovat Porin Kirjurinluodosta Pelle Hermanni -puistosta, joka siis on, vink vink vaan lapsiperheille, aivan massiivinen leikkipuisto. Se on aina Saran reissun kohokohta kun Porissa ollaan. Mutta, toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät ole keinut ja liukumäet, vaan muut ihmiset. Ja tietenkin jätski, jota tälläkin kerralla vedettiin kaksin käsin.

Laurakin viihtyi leikkipuistoissa, tämä pikkuneiti on erityisen innostunut keinumisesta. Ja tietysti tuosta hiekan kaivelusta. Mutta, tässäkin tapauksessa toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät olleet keinut ja hiekka, vaan isotädin sähköpolkupyörä. Eipä ole kuvaa meillä siitäkään todisteena, mutta kuulemma Anja-tädin polkupyörä sai perusteellisen tarkistuksen.

Eikä se leikkipuistoilu edes siihen Pelle Hermanniin loppunut, vaan jatkui mummulan vieressä sijaitsevassa pikkupuistossa. Laurasta tuo into ei ihan samalla tavalla välity kuin Sarasta, mutta hauskaa oli kaikilla.

Ai niin, ja kyllähän kaikki ne mummulan pihassa seisoneet autotkin piti tarkistaa. Yksi auton akkukin olisi aivan väkisin pitänyt saada mukaan, onneksi pikkuneiti ei sitä ihan yksin vielä jaksanut nostaa.

Porissa tämä äiti-ihminen aina halajaa Yyteriin, vaikka muu perhe ei yleensä halajakaan. Tällä kertaa kuitenkin aikataulu ja kelit suosivat sen verran, että sinnekin päästiin. Ja olihan siellä hienoa. Huomatkaa: Saran villapipo on vaihtunut puuvillaiseen ”poropipoon”. Ilmeisesti nuo lämpimät kelit hautoivat hipiää sitten kuitenkin, koska yhtenä tuollaisena kauniina päivänä se kevyempi  pipo noin vain neidille kelpasi.

Retki sujui rauhallisissa merkeissä siihen asti, kunnes Laura huomasi veden. Uimaan olisi pitänyt päästä, aivan väen vängällä, äiti sai kirjaimellisesti pitää täysin voimin kiinni ettei tuo uimamaisteri olisi suorastaan sukeltanut. Vaatteet saatiin märäksi tälläkin tekniikalla, ja ennen kotimatkaa piti kuoria melkein kaikki pois ja kuivatella hetken aikaa äitin takin sisällä. Ei se uimamaisteria harmittanut kuitenkaan, tyytyväinen taisi vaan olla että pääsi vähän kastautumaan merivedessäkin.

Ja sitten kun on ensin meressä vähän virkistäydytty, jaksaa taas vähän keinua. Lauralla on oma poropiponsa, molemmat hankittu viime kesänä Saariselältä.

Sara kunnostautui pihahommissakin, tärkeää oli niitä päästä mummun kanssa tekemään. Saatiinko siinä mitään aikaiseksi, se onkin sitten toinen juttu. Ainakin lehtikasoja kävivät molemmat neidit vuoronperään pöyhimässä. Sara keitteli vanhassa kattilassa vähän ruoho-kivikeittoa ja johonkin tärkeään hommaan tarvittiin monia pyykkipoikia, vanha lämpömittari ja nostotunkin kahva.

Siinä oli vaan se pieni ongelma, että tarvittiin sitä kahvaa renkaidenvaihdossakin. Ja tarvittiin niitä kesärenkaitakin, joiden päällä Sara otti vähän rengaspäikkäreitä. Kyllähän neiti yritti sitäkin ehdottaa, että jos vain laitettaisiin autoon takaisin ne talvirenkaat, että hän voisi näitä päikkäreitä nukkua kesärenkaiden päällä. No, saatiin ne renkaat kuitenkin lopulta vaihdettua.

Tuossa rengaspäikkärikuvassa näkyykin jo se, kuinka tuo renkaidenvaihto aiheutti kelien viilenemisen. Sitten kun päästiin takaisin Lapualle, tilanne oli tämä:

Saralle oli pikkuisen tuskallista, että yhtäkkiä pitikin taas ulos mentäessä pukeutua talvikenkiin ja villa-alkkareihin ja haalariin. HUO-kaus. No, saatiin sieltä vielä joku lumijätksi kaavittua, se taisi korvata pukeutumisharmin.

Laura tyytyi oikeiden autojen ja polkupyörien puutteessa tarkastamaan leikkikuormuria.

Siinä kohtaa ei enää ollut montaa huhtikuun päivää jäljellä, ja koitti kotiinpaluupäivä. Simat kainaloon ja menoksi.

Tällä viikolla ollaankin jännän äärellä, kun Laura tutustuu päiväkotiin. Siitä lisää myöhemmin tällä viikolla! Hauskaa vapunjälkeistä elämää kaikille!

Edellistä päivitystä kun katsoo, voidaan todeta että johonkin hävisi kuukausi! No, oltiin reissussa, Lapualla, Porissa ja sitten taas Lapualla. Ja kiirusta piti. Nyt ollaan taas jo kotosalla, ja ensi töikseen tytöt rentoutuivat matkan rasituksista pallokylvyssä:

Mutta otettiin me onneksi pari kuvaa tuosta huhtikuustakin. Alkukuu oltiin siis Lapualla, ja siellä juhlittiin Lauran synttäriä ja pääsiäistä. Laura tykkää kovasti autoista, niin kuin ao. kuvasta näkyy, mutta myös polkupyöristä, vaikka kuvamateriaalia ei tähän hätään aiheesta löytynyt. Ei ehkä niinkään pyöräilystä sinänsä, mutta tutkimisesta ja tarkastelusta. Tuntikausia kului pyörän vieressä istuen, sitä hiplaten ja sille jutellen. Insinööriainesta, selkeästi!

Saralla on ollut jo vuosikausia pieni potkupyörä, mutta se ei ole neitiä suuremmin kiinnostanut. Huhtikuun aikana pyöräilykärpänen kuitenkin puraisi, ja Sara potkutteli polvet leukaa hipoen ympäri mummolaa – sisällä. No, saatiin Saralle oma polkupyörä apupyörineen (pinkki, luonnollisesti) ja Laura sai tuon vähän käytetyn potkupyörän. Mutta ulkoilmassa ei kumpikaan pyöräilystä suuremmin innostunut. Mikälie, muhkurainen tie, hankalat talvikengät, hanskat ja tuulikin aika viileä… Pakattiin pyörät mukaan kuitenkin, josko sitten uudella innolla, kun kelit täällä kotonakin vähän lämpenevät.

Välillä potkupyöräilystä pidettiin taukoa ja pompittiin kengurupallolla… Silläkin pääsee muuten paljon korkeammalle, kun äiti vähän nostaa. Ja äitin selkä ja hauikset saa siinä samalla hyvää treeniä. Välillä on jonossa kaksi nosteltavaa ja pomputettavaa, siinä vasta hyvää treeniä saakin…

Pääsiäinen on Etelä-Pohjanmaalla eritoten noitien karkotukseen tarkoitettu ajankohta, ja niitä sekä muita vihulaisia karkotetaan tietysti polttamalla kokkoja, eli pääsiäisvalkeita. (Pääsiääsvalakioota.) Koronasta johtuen suuremman luokan yleisötapahtumia, eli kyläyhdistysten valkeita, ei tänä vuonna järjestetty, mutta oli meillä sellainen pieni tuli pihassa kuitenkin, että pientä osviittaa saatiin.

Pääsiäissunnuntaina käytiin iso-enon metsätöitä tarkastamassa (lue: syömässä makkarat ja juomassa kahvit) ja aika hankisessa kelissä saatiin vielä ulkoilla. Eli kerettiin nauttia vähän auringonpaisteestakin, ennen seuraavia lumisateita.

Pääsiäismaanantaina meillä vieraili Saran kummisetä (ei keretty kuvia ottaa) ja illalla taaperrettiin vielä iltakahville Lauran kummisedän lapsuudenkotiin, eli mummolan naapuriin. Sara oli innosta pinkeänä, kun koko päivä kului vieraiden ja vierailujen merkeissä.

Laurallakin oli kivaa, vaikka kyyti isin olkapäillä vetääkin vähän vakavaksi.

Onneksi nuo ulkoiluhommat saatiin hyvälle mallille Lapualla. Lauran ulkoiluinto koheni uusilla kumppareilla. Mikäs siinä ulkona leikkiessä, kun on lätäkkökelpoiset jalkineet jalassa!

Ja sitten seuraavana päivänä, kun lätäkkö oli kuivunut, piti käydä vähän ojassa läträämässä, ja sen jälkeen kuivateltiin hanskoja, kumppareita, sukkia ja alushaalariakin.

Saran ulkoilut tiivistyvät seuraavaan kuvaan. Amatööri saattaisi kuvitella, että kuvassa on vaniljajätski, mutta ei, siinä on ihan ehtaa lunta, jonka äiti on tuohon muoviseen jätskikeksiin lapioinut. Vähiin kävi lumi ja viimeiset jätskit piti kaivamalla kaivaa. Tätä puhtaan lumen konseptia onkin tänä talvena kovasti harjoiteltu…

Tässä seuraavassa kuvassa näkyy Laura pukeutumishommissa. Tuo violetti asia tuossa on tyhjä ilmapallo. On taidettu aiemminkin mainita, että Saran leikeissä suuressa roolissa ovat kumihanskat ja tyhjät ilmapallot. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä… itkuhan siitä tuli lopulta, kun ei tuo ilmapallo mihinkään kohtaan haalaria tarttunut ja tuskallisen hankala sitä oli käsitellä kurahanskat käsissä. Päästiin siitäkin ongelmasta yli lopulta, ja ulkoilemaan, ilman sitä kirottua ilmapalloa.

Mihinkä niitä kumihanskoja ja tyhjiä ilmapalloja sitten käytetään? No esimerkiksi tähän:

Tässä kohtaa oltiinkin sitten jo puolenkuun paikkeilla, isi oli ehtinyt käväistä kotona Virossa hakemassa toisen rokoteannoksensa ja oli aika siirtyä Porin mummolaan. Niitä kuvia seuraavassa päivityksessä, pikapuoliinsa!

Rattoisaa vappua kaikille!