Kuukausi: tammikuu 2022

Täällä sitä ollaan kipeinä jälleen! No, Sara ei, mutta me muut. Kurkkukipua, yskää ja nuhaa. Ei tietoa onko koronaa. Allekirjoittanutta ei jaksa enää edes kiinnostaa. Viikonloppu sujui siis nenää niistäessä ja uusi viikko alkaa samoissa merkeissä.

Niin ja olihan meillä lumimyrskykin. Ei mitään uutta täällä, mutta tuuli oli melkoinen ja lumitöitä riitti. Sara niitä kävi innokkaana isin kanssa tekemässä. Lumiukonkin tekivät siinä sivussa.

Porkkananenä lumiukolla, ja pitihän pikkusiskonkin saada oma. Laura miettii, mihin se täällä sisällä laitetaan.

Lauran pukeutumiskokeilut ovat jatkuneet, ja varmistui sekin, että isosiskon esimerkkiä seurataan:

Saralla sattuu olemaan useampi paita tuota samaa kuosia, ja Laura sitten kävi sellaisen ihan itse kaivelemassa siskon laatikosta. Lattia on täynnä sinisiä kumihanskoja. Kuinkas muutenkaan.

Eilen iltatoimien jälkeen Laura oli sitä mieltä, että pyjama kaipasi vielä vähän jotain. Pyjaman päälle sitten lisättiin vähän:

Eli mekko, noin viisi kokoa liian isot housut ja päälle vielä isosiskon t-paita. Tässä asussa sitten nukkumaan. 👍

Laura on muutenkin omatoiminen, heti kun hoksaa, kuinka homma toimii. Seuraavassa tyylinäyte hiusten harjaamisesta. Pinkin harjan Eeva-täti lahjoitti Saralle, mutta saahan sitä toki lainata.

Näin tyylikkäänä meillä sairastetaan, tukka hyvin ja asu viimeisen päälle mietittynä!

Hyvää kuunvaihdetta kaikille!

 

Täällä talvi jatkuu, ja toistaiseksi ollaan oltu terveitäkin. Sara yski maanantai-iltana nukkumaan mennessään, ja aamulla oli sitä mieltä, että hänellä on nuha. No, tiistain tytöt olivat kotona. Ei minkäänlaista nuhaa tai yskää kummallakaan. Saran sairaspäivä näytti tältä:

Joten keskiviikkona jatkui taas elämä päiväkodissa. Siellä on mennyt hyvin. Laurallakin, kuulemma joku päivä tässä hänellä oli keitto loppunut lounaalla, ja ratkaisuna hän oli sitten lähtenyt lusikkansa kanssa kohti viereisen lapsen keittokippoa. Omatoimisuuttakaan ei siis puutu.

Viikonloppuna ulkoiltiin, Laurakin, joka on tähän asti aika hanakasti vastustanut talviulkoilua. 

 

Käytiin merenrannassakin katselemassa, miltä siellä näyttää. Kylmät oli maisemat.

Eikä tarvinnut väentungoksestakaan kärsiä! Mikähän siinä on, mennään puoli vuotta eteenpäin, ja viikonloppuisin ei meinaa sekaan mahtua. 😉

Paluumatkalla piti ottaa vähän lepoa…

Viikonlopun ulkoilut olivat Lauralle niin uuvuttavia, että uni tuli väkisin kesken leikkien… 

Sara on sisällä harjoitellut muun muassa piirtämistä ja palapelin tekemistä, siinäkin aiheena lumi ja talvi, eli Frozen-elokuva 😀 Ihan yksin ei vielä palapelin tekeminen suju, mutta päivä päivältä paremmin!

Laura touhuaa sitten yleensä näitä… no, omia touhujaan. Tässä neiti on esimerkiksi pukeutunut pyjamaan, kahteen mekkoon, pipoon ja eriparihanskoihin. Kovasti näyttää siltä, että pinkki on myös Lauran lempiväri. Kenties isosiskon esimerkillä on jotain tekemistä asian kanssa.

Onneksi tuota isosiskolle pieneksi jäänyttä pinkkiä vaatetusta on Lauralle luvassa pilvin pimein!

Näin täällä Viimsissä, hyvää viikonloppua kaikille!

Terveisiä lumimyrskystä. Lapset lähtivät aamulla taas vaihteeksi päiväkotiin kokeilemaan, kuinka kauan tällä kertaa pysytään terveinä. Ulkona lumi on liikkunut vaakatasossa idästä länteen koko päivän, olohuoneen ikkunan takana lensi välillä muun muassa naapurin grillipeite. Ja sitten kohta melkein se naapuri, kun juoksi sitä peitettä hakemaan.

Lauran naamaan tuuli oli paiskannut keinun päiväkodin pihalla, siitä muistona pieni asfaltti-ihottuma.

Eipä tuo onneksi tahtia näytä hidastavan.

Viikonloppuna meillä oli touhua ja tohinaa vieraiden muodossa, kun kummityttäremme Sofia vanhempineen piipahti. Saralla ja Sofialla on kolme vuotta ikäeroa, mutta energiatasot tuntuvat kohtaavan. Kumpikin liikkuu pääasiassa juosten, paikallaan eivät pysy ollenkaan. Neljä tuntia ne mennä viilettivät, ja kuulemma hauskaa oli. Laurakin aina välillä yritti vähän mennä mukana, mutta vauhti ei ihan vielä piisannut. Sunnuntai menikin sitten koko porukalla toipuessa lauantaista.

Ei täällä sen kummempaa tällä haavaa, yritetään jälleen kerran päästä päiväkotiarkeen kiinni ja toivotaan että pöpöiltä säästytään edes jokunen päivä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

 

No niin, näin se käy: kolme päivää päiväkodissa, sitten tämän vuoden ensimmäinen flunssa. Eli terveisiä vaan taas nuhaneniltä.

Siihen torstaihin asti kaikki päiväkotihommelit sujuivatkin varsin mallikkaasti, seeprakin muisti tulla kotiin, eikä enää seuraavana päivänä edes lähtenyt mukaan päikkyyn.

No, aika lievältä vaikuttaa tämä tauti, ainakin toistaiseksi. Toisin sanoen, niin kuin yleensä, nuhanenät eivät lepää, vaan viipottavat touhuissaan.

Laura on itse, oma-aloitteisesti kaivanut vaatelaatikostaan mekon tuohon pyjaman päälle, ja tennarin jalkaansa, ja kun toisesta jalasta tennari uupui, äidin lenkkikengän korvaamaan puutetta. Laura siis nukkui eilen päiväunet kengät jalassa. Yöksi ne otettiin sentään pois, mutta ei neidin itsensä suostumuksella. Muuten Laura on sitten keskittynyt musisointiin:

Sekä tanssimiseen (erityisesti pyöreällä matolla):

Sara on myös flunsassa, mutta eilen kuitenkin käytiin vähän ulkoilemassa. Pulkalla ajettiin äidin vetämänä, mutta mäkeä ei laskettu… syy ei selvinnyt, luultavasti se oli seuran puute. (Äiti ei kelpaa.)

Lunta täällä meilläkin piisaa ja keli on kaikin puolin talvinen, mutta sen verran uuvuttava oli ulkoilu, että kauppareissulla isin kanssa tuli uni.

No, eilisilta ja tämä päivä onkin sitten keskitytty näihin sisähommiin. Palikoista on rakennettu linnaa ja palapeliä on koottu, ja maalattukin on.

Allekirjoittaneella iski pensseleitä pestessä suorastaan nostalgia, taitaa olla kaksikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi jynssäsin akryyliväriä irti sutimista. Silloin kuvataidelukiossa se oli jokapäiväistä hommaa.

Keli ikkunan takana on edelleen oikein talvinen. Suojapäiviäkin on ollut, ja alkuviikosta meidän lumihanki olikin varsin kiiltävä:

Sittemmin on satanut lisää lunta, ja metsässä keli oli suorastaan satumainen.

Meillä on tässä ihan vieressä tuollaonen 23 hehtaarin pikkuruinen suojelualue, johon pääsee viidessä minuutissa puita halaamaan, jos ahdistus iskee. Siellä  saattaa nähdä kauriinkin, ja kesällä hirvikärpäsiä ja punkkeja.

Tuosta pikkupläntiltä ei silti löydy Saran mielestä kaikkein tärkeintä retkikelpoisuustekijää: isoa siirtolohkaretta. Niiden takia pitää matkustaa pari kilometriä vähän isommalle suojelualueelle. Toivottavasti taudit ja kelit kehittyvät sellaiseen suuntaan, ettei tarvitse neljän seinän sisällä kököttää.

Tällaisia terveisiä Viimsistä tällä kertaa. Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen yritämme elvyttää blogin. Palasimme kolmen viikon reissultamme kotiin eilen, ja tyttöset ovat palailemassa omaan arkeensa päiväkodissa. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että päästäisiin edes tammikuun loppuun sairastumatta.

Syksyhän meillä meni täydellis-totaalisesti poskelleen tuon sairastelun takia. Laura söi yhden antibioottikuurinkin, ja pisteeksi iin päälle marras-joulukuun vaihteessa sairastettiin oksennustauti koko perheen voimin.

No, joulunviettoon lähdettiinkin sitten jo joulukuun alussa, ehdittiin juuri ja juuri kaikki oksennuspyykit pesemään ennen lähtöä.

Sara matkusti Helsingistä Tampereelle junalla Nonna-mumman kanssa, ja tällä kertaa poistuminen oikealla asemallakin onnistui.

Matkaa jatkettiin Tampereelta Lapualle autolla ja Lapualla jouluvalmistelut aloitettiinkin hetimmiten seuraavana päivänä. Pipareita leivottiin useaan otteeseen ja pieni talokin rakennettiin. (Kuvamateriaali talosta tosin puuttuu.) Sara leipoi jo sujuvasti, Laura taisi keskittyä jauhojen sirotteluun ja taikinan popsimiseen.

Esiliinat taitavat olla molemmilla tytöillä äidin vanhoja, jostain 80- tai 90-luvuilta.

Lauran leipomisessa kaulintakin käytettiin enemmän lihanuijanomaisesti, mutta kaikesta huolimatta riittävästi pipareita pääsi uuniinkin asti. 🙂

Jouluvalmisteluihin kuului tietysti myös koristelu, myös itsensä. S-marketista löytyi hienot poronsarvet, joita äitikin lainasi moneen otteeseen joulun aikana. Sara ilmoitti pukevansa sarvet päiväkotiinkin, mutta tänä aamuna ne kuitenkin jäivät kotiin. Ehkäpä ensijouluna sitten.

Laurakin kokeili erilaisia joulutyylejä, tässä testissä mumman silmälasit:

Joulunodotus Lapualla sujui kaikin puolin rauhallisesti, mutta sitkeässä oli Lauran ja äidin yskä ja kurkkukipu. Ulkoilut jäivät meillä sen takia vähäisiksi, vaikka ulkona olikin upea talvisää.

Ihailimme sitä, ja syreenipuskassa sekä pihlajissa aterioivia punatulkkuja sitten ikkunan läpi. Lauraa ei tosin jaksanut luminen maisema ja punatulkut ihan hirmuisesti kiinnostaa.

Sara puolestaan oli terve ja energinen oma itsensä koko joulukuun, ja piti mummankin melko lailla kiireisenä.

Ulkoilua, kaupassakäyntiä ja vähän taukojumppaa ulkoilua odotellessa. Vai olikohan se ulkoilun jälkeen… kenties molemmin.

Lopulta koitti myös se viisivuotissynttäri! Heti aamusta paketit odottivat pöydällä, ja loppupäivä kuluikin synttärijuhlien ja jouluaaton valmisteluissa. Illalla odottavan aika meinasi käydä pitkäksi, ja vieraita odotettiin hartaasti, mutta tulivat ne sieltä lopulta, ja hauskaa oli, jopa niin hauskaa, että äiti ei ehtinyt ottaa yhtään kuvaa ja sankari nukahti illan päätteeksi nojatuoliin.

Jouluaatto sujuikin sitten rauhallisissa tunnelmissa, sen verran tohinantäyteisiä olivat päivät ennen synttäreitä. Tapaninpäivän illalla pakkasimme itsemme kaikkine tavaroinemme taas autoon, ja suuntasimme Poriin.

Siellä Sara pääsi viimein oman ikäiseensä seuraan, kun serkkupojatkin olivat paikalla. Lapualla ei tällä haavaa ollut leikkikavereita, joten poikien tapaamista oli jo kovasti odotettu.

Lauraa ei leikkiseura vielä jaksa paljoa kiinnostaa, mutta kaikenlaiset omat touhut kylläkin. Esimerkiksi isin vanhaa autoa oli kiva ajella.

Yksi puute siitä kuitenkin löytyi: teline kännykälle!

Porista jatkettiin vielä Kangasalle. Lisää leikkimistä serkkupoikien kanssa ja piipahdettiinpa tapaamassa Lauran kummitätiäkin Tampereella. Laura halusi vielä pukeutua tontuksi, vaikka tässä kohtaa oli jo vuosikin vaihdettu.

Sara pääsi serkkujen mukana mäenlaskun makuunkin, lasku sujui niin pulkalla, liukurilla kuin Stigallakin. Joskin kipparinkyvyissä on vielä kehittämistä, ainakin Eemilin mielestä!

Lauraa ei mäenlaskut tällä kertaa kiinnostaneet… Ulkoilu tuntuu työläältä kylmässä kelissä ja talvivarusteissa. No, yritetään vielä uudemman kerran täällä kotipuolessa, jospa Laurakin lähtisi pulkkamäkeen. Toistaiseksi on kyllä suojasää.

Vuoden ensimmäisenä maanantaina oli vihdoin kotiinpaluun aika. Laura löysi vielä viime metreillä itselleen mieluisen pehmolelun serkkupoika Leevin varastoista. Leevi ei kuulemma enää pehmoseepralla välittänyt leikkiä, joten Laura sai pehmon ihan ikiomaksi. Se toimikin heti automatkalla hyvänä tyynynä.

Ja tänään se lähti mukaan päiväkotiin. Kohtapuoliin katsotaan, muistaako seepra lähteä päiväkodista kotiinkin. Ja sitten huomenna uudestaan.

Hyvää loppiaista Suomeen, meillä täällä Virossa on ihan tavallinen arkipäivä huomenna!