Tapahtui huhtikuussa

Sitten kun Poriin päästiin, aika paljon tälläista:

Ja tälläistä:

Ja kivaa oli:

Puolen kuun paikkeissa vaihdettiin siis paikkaa Lapualta Poriin, ja kelit paranivat siinä samalla. Yhtäkkiä oli kesä, ja oli suunnattava kenkäostoksille. Lauralle on tennarit hankittu jo aikoja sitten, ja ne mahtuivat edelleen. Noin pieniä kenkiä Sara ei ole ikinä käyttänyt: Saran ensitennarit, joissa neiti käveli aika tarkalleen kolme vuotta sitten, ovat vielä Lauralle liian isot. Ja myös täysin Sarasta poiketen, Laura ei ole ollenkaan jaloittelun ystävä. Parempi istahtaa, ihan sama missä ollaan ja kuinka valkoisissa sukkahousuissa. Odotamme mielenkiinnolla pikkuneidin pyöräilyuran alkamista.

Sara sitten puolestaan sai uudet lenkkarit. Arvaatteko värin? Villapiposta ei luovuttu, vaikka takista jo tässä vaiheessa olikin päästy. Saran mielestä parasta on se, kun saa pukeutua pelkkään huppariin ja kepeisiin kenkiin ja viilettää sitten tuulispäänä villapipo päässä. No, kukin tyylillään…

Nuo edeltävät kuvat ovat Porin Kirjurinluodosta Pelle Hermanni -puistosta, joka siis on, vink vink vaan lapsiperheille, aivan massiivinen leikkipuisto. Se on aina Saran reissun kohokohta kun Porissa ollaan. Mutta, toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät ole keinut ja liukumäet, vaan muut ihmiset. Ja tietenkin jätski, jota tälläkin kerralla vedettiin kaksin käsin.

Laurakin viihtyi leikkipuistoissa, tämä pikkuneiti on erityisen innostunut keinumisesta. Ja tietysti tuosta hiekan kaivelusta. Mutta, tässäkin tapauksessa toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät olleet keinut ja hiekka, vaan isotädin sähköpolkupyörä. Eipä ole kuvaa meillä siitäkään todisteena, mutta kuulemma Anja-tädin polkupyörä sai perusteellisen tarkistuksen.

Eikä se leikkipuistoilu edes siihen Pelle Hermanniin loppunut, vaan jatkui mummulan vieressä sijaitsevassa pikkupuistossa. Laurasta tuo into ei ihan samalla tavalla välity kuin Sarasta, mutta hauskaa oli kaikilla.

Ai niin, ja kyllähän kaikki ne mummulan pihassa seisoneet autotkin piti tarkistaa. Yksi auton akkukin olisi aivan väkisin pitänyt saada mukaan, onneksi pikkuneiti ei sitä ihan yksin vielä jaksanut nostaa.

Porissa tämä äiti-ihminen aina halajaa Yyteriin, vaikka muu perhe ei yleensä halajakaan. Tällä kertaa kuitenkin aikataulu ja kelit suosivat sen verran, että sinnekin päästiin. Ja olihan siellä hienoa. Huomatkaa: Saran villapipo on vaihtunut puuvillaiseen ”poropipoon”. Ilmeisesti nuo lämpimät kelit hautoivat hipiää sitten kuitenkin, koska yhtenä tuollaisena kauniina päivänä se kevyempi  pipo noin vain neidille kelpasi.

Retki sujui rauhallisissa merkeissä siihen asti, kunnes Laura huomasi veden. Uimaan olisi pitänyt päästä, aivan väen vängällä, äiti sai kirjaimellisesti pitää täysin voimin kiinni ettei tuo uimamaisteri olisi suorastaan sukeltanut. Vaatteet saatiin märäksi tälläkin tekniikalla, ja ennen kotimatkaa piti kuoria melkein kaikki pois ja kuivatella hetken aikaa äitin takin sisällä. Ei se uimamaisteria harmittanut kuitenkaan, tyytyväinen taisi vaan olla että pääsi vähän kastautumaan merivedessäkin.

Ja sitten kun on ensin meressä vähän virkistäydytty, jaksaa taas vähän keinua. Lauralla on oma poropiponsa, molemmat hankittu viime kesänä Saariselältä.

Sara kunnostautui pihahommissakin, tärkeää oli niitä päästä mummun kanssa tekemään. Saatiinko siinä mitään aikaiseksi, se onkin sitten toinen juttu. Ainakin lehtikasoja kävivät molemmat neidit vuoronperään pöyhimässä. Sara keitteli vanhassa kattilassa vähän ruoho-kivikeittoa ja johonkin tärkeään hommaan tarvittiin monia pyykkipoikia, vanha lämpömittari ja nostotunkin kahva.

Siinä oli vaan se pieni ongelma, että tarvittiin sitä kahvaa renkaidenvaihdossakin. Ja tarvittiin niitä kesärenkaitakin, joiden päällä Sara otti vähän rengaspäikkäreitä. Kyllähän neiti yritti sitäkin ehdottaa, että jos vain laitettaisiin autoon takaisin ne talvirenkaat, että hän voisi näitä päikkäreitä nukkua kesärenkaiden päällä. No, saatiin ne renkaat kuitenkin lopulta vaihdettua.

Tuossa rengaspäikkärikuvassa näkyykin jo se, kuinka tuo renkaidenvaihto aiheutti kelien viilenemisen. Sitten kun päästiin takaisin Lapualle, tilanne oli tämä:

Saralle oli pikkuisen tuskallista, että yhtäkkiä pitikin taas ulos mentäessä pukeutua talvikenkiin ja villa-alkkareihin ja haalariin. HUO-kaus. No, saatiin sieltä vielä joku lumijätksi kaavittua, se taisi korvata pukeutumisharmin.

Laura tyytyi oikeiden autojen ja polkupyörien puutteessa tarkastamaan leikkikuormuria.

Siinä kohtaa ei enää ollut montaa huhtikuun päivää jäljellä, ja koitti kotiinpaluupäivä. Simat kainaloon ja menoksi.

Tällä viikolla ollaankin jännän äärellä, kun Laura tutustuu päiväkotiin. Siitä lisää myöhemmin tällä viikolla! Hauskaa vapunjälkeistä elämää kaikille!