No niin, näin se käy: kolme päivää päiväkodissa, sitten tämän vuoden ensimmäinen flunssa. Eli terveisiä vaan taas nuhaneniltä.
Siihen torstaihin asti kaikki päiväkotihommelit sujuivatkin varsin mallikkaasti, seeprakin muisti tulla kotiin, eikä enää seuraavana päivänä edes lähtenyt mukaan päikkyyn.
No, aika lievältä vaikuttaa tämä tauti, ainakin toistaiseksi. Toisin sanoen, niin kuin yleensä, nuhanenät eivät lepää, vaan viipottavat touhuissaan.
Laura on itse, oma-aloitteisesti kaivanut vaatelaatikostaan mekon tuohon pyjaman päälle, ja tennarin jalkaansa, ja kun toisesta jalasta tennari uupui, äidin lenkkikengän korvaamaan puutetta. Laura siis nukkui eilen päiväunet kengät jalassa. Yöksi ne otettiin sentään pois, mutta ei neidin itsensä suostumuksella. Muuten Laura on sitten keskittynyt musisointiin:
Sekä tanssimiseen (erityisesti pyöreällä matolla):
Sara on myös flunsassa, mutta eilen kuitenkin käytiin vähän ulkoilemassa. Pulkalla ajettiin äidin vetämänä, mutta mäkeä ei laskettu… syy ei selvinnyt, luultavasti se oli seuran puute. (Äiti ei kelpaa.)
Lunta täällä meilläkin piisaa ja keli on kaikin puolin talvinen, mutta sen verran uuvuttava oli ulkoilu, että kauppareissulla isin kanssa tuli uni.
No, eilisilta ja tämä päivä onkin sitten keskitytty näihin sisähommiin. Palikoista on rakennettu linnaa ja palapeliä on koottu, ja maalattukin on.
Allekirjoittaneella iski pensseleitä pestessä suorastaan nostalgia, taitaa olla kaksikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi jynssäsin akryyliväriä irti sutimista. Silloin kuvataidelukiossa se oli jokapäiväistä hommaa.
Keli ikkunan takana on edelleen oikein talvinen. Suojapäiviäkin on ollut, ja alkuviikosta meidän lumihanki olikin varsin kiiltävä:
Sittemmin on satanut lisää lunta, ja metsässä keli oli suorastaan satumainen.
Meillä on tässä ihan vieressä tuollaonen 23 hehtaarin pikkuruinen suojelualue, johon pääsee viidessä minuutissa puita halaamaan, jos ahdistus iskee. Siellä saattaa nähdä kauriinkin, ja kesällä hirvikärpäsiä ja punkkeja.
Tuosta pikkupläntiltä ei silti löydy Saran mielestä kaikkein tärkeintä retkikelpoisuustekijää: isoa siirtolohkaretta. Niiden takia pitää matkustaa pari kilometriä vähän isommalle suojelualueelle. Toivottavasti taudit ja kelit kehittyvät sellaiseen suuntaan, ettei tarvitse neljän seinän sisällä kököttää.
Tällaisia terveisiä Viimsistä tällä kertaa. Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille!
Juna lähestyy Seinäjokea, istun sen lastenosastolla nauttien yhden lapsukaisen riemusta lähinnä kirmata pitkin käytävää ja hymyillen leveästi kullanmurujen keksinnöille😀. Olihan virkeitä sairastajia, täällä villi työviikko täynnään ihan muuta ikäkaaren toisessa päässä. Tarkoitus olisi Nuutinpäivän mentyä purkaa joulu juhannuksen tieltä Ikolan huushollissa, kyllä se Neffi aina vielä käy mielessä kotiin mennessä… Hauskaa Sakun nimpparin iltaa Viimsin virkuille vanhempineen!