Tekijä: Susanna Tuomainen

Kahden viikon kotona piileskelemisen jälkeen arkirutiinit saattavat olla hiukan hukassa… Sara on ollut taas päivät päiväkodissa, mutta sohvalla nukkumisesta ja ylimääräisistä herkuista on vaikea luopua.

Samaten kuin hitaista aamuista… Onneksi Laurakin nukkuu nykyään pidempään. (Parempien unien salaisuus: tajuttiin laittaa neidille sukat yöksi.) Sukkien myötä on käynyt jopa niinkin, että joku muu on herännyt ennen Lauraa.

Tämä tyylinäyte pöydän alta on pari päivää uuden imurin saapumisen jälkeen. Laura on muutenkin teknisesti suuntautunut ja tykkää kaikenlaisista laitteista, mutta tässä uudessa imurissa on hienoja punaisia nappeja, joita jaksaa loppumattomasti painella.

Ulkona täällä meillä näyttää keväiseltä; lumi on jo melkein kokonaan sulanut. Sara kävi lumiukon nenän ja hatun poimimassa nurmikolta muutama päivä sitten. Onhan se toki ihan kiva, että valoa piisaa vähän pidemmälle iltapäivään, saavat tyylitietoiset nelivuotiaat pukeutua lasketteluhaalariin ja aurinkolaseihin!

Sara odottaa kesää jo kovasti, nyt kun on todettu tämä lumen sulaminen todellisuudeksi. Aika paljon ollaan sitten keskusteltu siitä, että koska se kesä tulee. ”Pari minuuttia” oli yksi arvio, myös ”hetken päästä”, ”kohta” ja ”huomenna” on ehdotettu. Vanhempien tarjoama ”pari kuukautta” tuppaa olemaan hankala käsite. Suunnitelmat on jo tehty, Sara aikoo ulkoilla pelkässä mekossa ja tossuissa, laittaa pinkin kesähatun ja mennä rannalle uimaan. Ja kuulemma auringossa on sitten kesällä tosi lämmin. Peukut pystyyn sitten vaan…

Laurankin ulkoilu on saanut hiukan lisäpuhtia kelien lämpenemisestä, mutta tähän se aika lailla tiivistyy:

Eli kävellään ulko-ovelta keinulle (kaadutaan matkalla n. viisi kertaa), keinutaan puolesta tunnista kolmeen varttiin ja kävellään (tai matkustetaan isin tai äidin kyydissä) takaisin sisälle. Noh, Laura kaivelee hirmu innokkaasti multaa kukkaruukuista sisälläkin, että kunhan noista lapasista ja mahdottoman hankalista talvikengistä päästään, voidaan siirtyä istutushommiin!

Omppupuussa ja tyrnipensaissa näkyy jo jotain elämääkin. No, tottahan toki se takatalvi sieltä vielä tulee, että pidetään pulkat vielä toistaiseksi käden ulottuvilla.

Tänään on Viron itsenäisyyspäivä, mutta tääläpä sitä ollaan edelleen kotosalla.

Pientä taisteluväsymystä on ilmassa, imee mehut perheen aikuisista tämä ”sairastaminen”. Lauran nenää pyyhitään pari kertaa päivässä, Saran ei sitäkään, ja molemmissa neideissä on virtaa niin kun pienessä kylässä.  Nukkumaan menivät eilen puolen yön aikoihin. Nuutunut äiti meni aiemmin.

Meillä on portaiden alla tuollainen matala tila, joka toimii tyttöjen leikkikeittiönä. Virallinen siivouspalvelu, äiti, on ollut viime päivät lomalla.

Muutenkin kaikki pienet rutiinintyngätkin ovat tässä ”sairastaessa” hävinneet jäljettömiin. Lauran itsenäisyyspäivän aamupala pallomeren reunalla:

Ja terveisiä vaan sinne Poriin, vettä tulee täälläkin. Lumi sulaa kohisten, ja pihalla seisoo päätön lumiukko. Saattaapi olla että talvi on täällä meilläpäin tältä erää taputeltu.

 

 

Sairastuvalla sairastetaan entiseen malliin. Nuhanenät ovat jo tervehtymään päin, ja energiaa riittää molemmilla. Sara on korvannut puuttuvia ulkoiluja leikkimällä lumella sisällä. Lumipuuroa, lumilättyjä ja lumijätskiä. Ja toissapäivänä saattoi käydä niin, että neiti söi pienen ämpärillisen lunta. Onneksi äiti varmisti sitä ulkoa hakiessaan, että tuli varmasti puhdasta.

Herkkujen syönti uhkaa Saralla lähteä lapasesta, mutta onneksi asiasta kuitenkin keskustellaan aktiivisesti. Kuulemma ”jos syö pelkkiä herkkuja, tulee jalka kipeäksi ja sitten pitää mennä hammaslääkäriin”. No, joo. Aika lähellä kuitenkin…

Laura puolestaan on aloittanut taiteilijanuransa. Vahaliidut löytyivät jostain isosiskon kätköistä, ja alkuun oli vähän epävarmaa, mitä niillä tehdään.

Lautaselle kalapuikkojen sekaan päätyi sitruunankeltainen, joten kenties ajatuksena oli maustaa kala-ateriaa sitruunalla, niin kuin asiaan kuuluu. Tuosta keltaisesta ei tahtonut irrota kunnolla väriä valkoiseen paperiin, joten sitten kun tuli se ensimmäinen Seinään Piirtämisen hetki, Laura valitsi väriksi tummanpunaisen. Ja osasi vielä hiippailla vähä sivummalle eteiseen piirtelemään. No, isi huomasi onneksi ennen kuin taideteos eteni paria viivaa pidemmälle. Sen jälkeen paperikin on sitten kelvannut.

Lunta tänne on tullut lisää, mutta eipä tällä viikolla ole keleistä paljoa päästy nauttimaan. Muuta kun ikkunan läpi, ja onhan sekin toki jotain. Viikonloppuna toivottavasti nuhat ovat jo takanapäin ja pulkkamäki edessä.

 

Tämä viikko on alkanut nuhaisissa merkeissä. Molemmat tytöt kipeinä, isi ja äiti onneksi vielä terveinä. Mitään nuhaa kummempia oireita ei ole onneksi näkynyt, joten tuskin koronaa sentään. Kotona nyt sitten tietysti ollaan tiukasti koko porukka.

Saran tahtia ei ole vielä mikään tauti onnistunut hidastamaan, eikä tämäkään ole poikkeus. Tyylinäyte lepäämisestä:

 

Laura ottaa yleensäkin hiukan rauhallisemmin, mutta eipä tuokaan erityisesti ole malttanut levätä… Insinöörinhommia on pitänyt naputella tällä Tärkeällä Työvälineellä:

Päivän ohjelmaan on kuulunut muun muassa juoksemista (Lauran tapaukesssa tyhjiä ilmapalloja molemmissa käsissä heilutellen… liekö jonkunsorttinen lentoonlähtöharjoitus), pallomeressä pomppimista, sohvalla pomppimista, sohvalla kiipeilemistä, (täytetyn) ilmapallon heittelyä ja tavaroiden epämääräistä levittelyä ympäriinsä. Sara käväisi isin kanssa ulkonakin ihan vähäsen pulkkailemassa.

Että on vielä näkemättä meidän perheessä sellainen sairaspäivä, jolloin ihan vaan levättäisiin vaakatasossa.