Tekijä: Susanna Tuomainen

No niin, terveisiä taas täältä Viimsin sairastuvalta, molemmat tytöt ja isi kipeinä… Allekirjoittanutkin oli vähän kurkkukipuinen, mutta se meni äkkiä ohi. Viime viikolla 3/4 perheestä sai piikin (Laura rokoteohjelman mukaisen, isi siinä samalla influenssan ja äiti myöhemmin koronan), joten osansa sairastamisessa varmaan niilläkin.

Kaikesta huolimatta tähtäimessä on reissu Suomeen torstaina, ja yritys osallistua rippijuhliin viikonloppuna. Sormet ja varpaat ristissä, että onnistuu…

No, kuitenkin. Tässä vielä näitä kesäkuulumisia.

Oulusta paluun jälkeen oli kaikenlaista hommaa Lapualla, tässä esimerkiksi vanhan pulpetin entisöintiä. Siinä nyt ei pitkälle päästy, mutta maalin poisto on kuitenkin jo hyvällä alulla!

Jos tässä seuraavassa kuvassa katsoo tuonne Saran taakse maahan, huomaa, että pihalaattojen väleistä ei pursuile heinää tahi voikukkia. Niitä poistettiin jonkinmoinen kerros, kuin myös monia muita kasveja ja isänmaata. Sara toimi ahkerana apulaisena.

Ja sitten, pääurakka: omenatarha. (Kyllä se tuossa kuvassa näkyy kun oikein katsoo.) ”Tarha” on vielä ehkä vähän suureellinen nimitys, mutta viisi puuta sinne istutettiin ja lisää laitetaan heti kun saadaan tilaa raivattua ohdakkeilta, horsmilta, pujoilta, vadelmilta ynnä muilta miehenkorkuisilta kasveilta. Raivaustyön suoritti Susanna-äiti ja viikate. (Oli muuten loistavaa jumppaa selälle.) Tuolla horsmien ja koiranputkien seassa on kaikenlaista romua, muun muassa hirsiä, lankkuja ja kaikensorttista metallia. Siksi ei voitu raivata järeämmillä peleillä, mutta vauhdikkaasti se sujui viikatteellakin. Hikihän siinä toki meinasi tulla helteessä huhkiessa, joten työ piti suorittaa iltapainotteisesti. Ja Sara oli reippaasti mukana näissäkin hommissa.

Viikatteella raivauksen jälkeen paikalle päästiin myös Aimon ruohonleikkurilla eli pikkutraktorilla. Sara ajeli mukana kuulosuojaimet, eli kulhokkeet, asiallisesti päässä. Laura oli enempi kiinnostunut värkistä itsestään kuin sillä ajelemisesta…

Omenatarhahommien välillä Sara kävi vähän junailemassakin mumman kanssa. Koska Sara ei ollut koskaan matkustanut junalla, mumma järjesti reissun Lapualta Seinäjoelle. Matka kestää vartin, ja…

…se oli liian lyhyt junamatka. Vanhempienkin piti Seinäjoella poiketa hakemassa haravaa ja taimia ja mitä näitä nyt on. Sovittiin sitten, että Sara ja mumma tulevat kyydissä takaisin Lapualle, mutta eihän se sopinut, vaan junalla piti matkustaa takaisinkin. Ja sekin vartti oli liian lyhyt, ja lopulta junailijat päätyivät Kauhavalle. No sieltä isi sitten heidät noukki, ja siitä lähtien on odotettu sitä seuraavaa junamatkaa.

Kun pihalaatat ja omenantaimet alkoivat Lapualla olla ojennuksessa, siirryimme Poriin. Mukana matkassa äidin synttärilahja, kookospalmu.

Porista löytyi mukava yllätys: serkkupojat! Hellekelit jatkuivat, joten aika kului leikkipuistoissa. Pienemmissä…

…ja isommissa. Serkusparvi viiletti pitkin puistoa, kukin tyylillään. Yyteriin ei edes tällä kertaa päästy, kun joku ”meri” kuulosti Saran mielestä tosi paljon tylsemmältä, kuin leikkipuisto. No, sitten oltiin leikkipuistossa, ja kivaa oli!

Lauralla oli omat touhunsa… jos on hiekkaa, Lauralla on kaikki hyvin. Vähän saattaa narskua hampaissa jälkikäteen… noh, tärkeitä hivenaineita ja silleen.

Tärkeitä hivenaineitahan on myös jäätelössä, ja sitäkin syötiin riittävästi.

Jäätelö oli koko kesän pääteema, mutta ilmeisesti sitä syötiin ja rakennettiin hiekasta ja myytiin leikkikiskasta (pihlajan runkojen välistä) riittävästi, koska nyt syksyn tullen ei ole jätskistä paljoa puhuttu. Tänäänkin hiekkalaatikolla jäätelötötteröön tehtiin pizzaa. Noh, syötiin me sitten tyrnimarjojakin, omasta puskasta, onneksi.

Porista matka jatkui Kangasalan kautta kotiin. Siitä lisää osassa 3… nyt jatkuu nuhanenien niistäminen. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Syksy tekee tuloaan, mutta tässäpä vielä näitä kesäkuvia… viimeiset pari viikkoa täällä meillä Viimsissä ovatkin sujuneet yllättävän jouhevasti, Laurankin päiväkotielämä on päässyt ihan kunnolla alkamaan, ja hyvin on mennyt. Mutta, niitä kesän kuvia…

Kesäkuun loppupuolella perhe Tuomainen matkusti Suomeen, ja siellä viivyttiin hyvästi elokuulle. Mahtuihan siihen kaikenlaista… paljon hellettä, muun muassa. Suurimmaksi osaksi kesä vietettiin Lapualla ja Porissa, Oulussakin piipahdettiin, ja Kangasalla vielä viimeiseksi, siinä vaiheessa kun kesäflunssaa oli jo podettu muutama viikko. Tuo viheliäinen köhä onkin sitten kiusannut meitä kaikkia viikkotolkulla. Jormaa pisimpään, eli aina vaan.

Porissa helteestä nautittiin erityisesti Kirjurinluodolla.

 

Laura vesipeto kävi vähän uiskentelemassakin. Huomaa Susanna-äidin vanha uikkari suoraan 80-luvulla.

 

Sarasta kuvat ovat usein tämäntyyppisiä. Meni jo.

Oli meillä sadepäiviäkin. Lapualla rankkasateen jälkeen pantiin hetikohta kumpparit jalkaan ja lähdettiin kokeilemaan kuinka niillä pärjää lätäköissä!

 

 

Hyvin toimivat kumpparit! Lauralla tosin kastui yleensä jokin muukin paikka, kuin kumpparit. Lätäköistä saatiin nauttia vain lyhyitä hetkiä: parin tunnin jälkeen janoinen maa oli ne jo nielaissut, ja kohta helteet jo jatkuivat.

 

Lapualla kesän ohjelmassa oli paljon riippukeinussa heilumista. Lapsille ei ole vielä se riippumatossa lepäämisen hienous auennut, vaan siinä roikkuminen oli enemmän toiminnallista.

Mutta säällä kun säällä matossa oli mukavaa! Sijainti ison pihlajan alla tarjosi mukavasti varjoa helteellä ja sateensuojaa sateella.

 

Keinu oli sillä tavalla strategisesti aseteltu, että laidan yli muksahtava ei korkealta pudonnut. Ja kyllä sieltä pudottiinkin, etenkin Sara, useita kertoja päivässä.

Heinäkuun alussa koitti perinteinen muuttohaukkareissu, tänä kesänä Ouluun. Matkalla pysähdyttiin Tauvossa Siikajoella, ja molemmet tytöt pääsivät tuulettumaan ja kastamaan varpaita merivedessä.

 

 

Ja sitten, vähän reilun viikon ajan äiti Tuomainen kaahaili oman elämänsä rallikuskina sorateitä (silti, ainoastaan yksi rengastrikko) ja taaplasi lumikengissä helteisillä soilla. Ja löytyihän niitä haukkojakin sieltä. Nämä eivät ihan vielä lentäneet, tosin kuvassa lentää kyllä jotain muuta!

 

Seuraavat sata kuvaa ovatkin sitten soilta, mutta niitä en ehkä kuitenkaan tänne blogiin lisää. Palaamme kesäkuviin kunhan kerkiämmä. Hyvää viikonloppua!

No niin, täällä ollaan taas. Kesä oli kiireinen ja sen jälkeen, sanotaanko nyt vaan niin, että tässä on ollu vähän kaikkee.

Kaikenlaista tässä parissa kuukaudessa tietysti on touhuttu – palataan niihin kunhan saadaan arki taas rullailemaan. Pikkuriikkisen jo nyt ehkä alkaa näyttää siltä.

Tässä nyt syksyn aloituksen kunniaksi video Laurasta, joka kokeilee hörpätä vesilasista…

 

Meilläpä on nuha. Sara kävi pyörähtämässä päiväkodissa alkuviikosta, mutta keskiviikosta asti ovat olleet molemmat tyttäret kotona. Nenät vuotavat. Mitään muita oireita ei ole, ja siitäpä olemmekin täällä vedelleet sellaisia johtopäätöksiä, että kyse on allergisesta nuhasta. No, eipä näitä räkäpäitä voi päiväkotiin viedä, joten kotona ollaan.

Eli homma jatkuu samaan malliin, paljoa ei ehdi päivässä pysähdellä. Ulkona ollaan niin paljon kuin vain suinkin voidaan. Viime viikonloppuna kelit olivat vähän viileämmät, mutta mitäpä siitä. Samalla konseptilla.

Olivat päiväkodissa sanoneet, että Lauran pitäisi lusikan käyttöä harjoitella. Totesin, että kyllä se ihan hienosti hiekkalaatikolla lusikoi hiekkaa suuhun, ja kylvyssä kylpyvettä. Mutta keitto ei sitten jostain syystä onnistu…

Vettäkin viikonloppuna satoi, ja sen jälkeen sitä ei sitten ole satanutkaan. Eilenkin paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Kirjaimellisesti: kävelin pihaa ympäri ja etsin pilviä, ei löytynyt yhtään. Onneksi mereltä tuulee, muuten tänne läkähtyis. Sarakin tietää jo, että nurmikkoa pitäisi kastella, että se olisi vihreä. Alkaa näyttää kovasti keltaiselta.

Touhut ja toimet ovat olleet kaikkea sitä, mitä pihalla keksitään. Sara sai uusia katuliituja ja niillä on piirrelty pihalaatat täyteen.

Aika paljon myös ihan vaan juostaan pihaa ympäri, välillä jopa pyjamassa. Meidän nurmikkoa leikkaa robotti, ja niin leikkaa tuota naapurinkin nurmikkoa. Eilen tosin naapurin robotti leikkasi meidän puolella. Jorma sitten ystävällisesti ilmoitti, että teitin robotti on karannut. No, paikkasivat aitauksen, ei kai siinä sen kummempaa.

Näiden parin hellepäivän ohjelmassa on ollut myös melko paljon läträämistä. Meillä tuo ”hiekkalaatikon” toinen puolisko toimii oikeassa tehtävässään eli kahluualtaana.

Sara tykkää uikkarista niin paljon, että eilenkin taisi olla suurimman osan päivästä päällä. Hän muuten vastustaa nappien lisäksi lyhyitä hihoja… emme osaa sanoa miksi. Mutta toki se auttaa näillä keleillä, eipähän tarvitse tahmastella aurinkorasvan kanssa.

Niin ja joo, olihan tällä äidillä synttäritkin tässä. Naureskelin tuossa kuukausi sitten, kun Saran kaveri päiväkodissa kertoi käyneensä ostamassa äidin kanssa isille synttärikakun. Vaaleanpunaisen, tietysti, koska kyllähän nyt isillä pitää pinkki kakku olla. No, Sara oli käynyt isin kanssa ostamassa äidille synttärikakun. Tällainen sieltä tuli:

Aika paljon kermavaahtoa, banaanitäytteellä. Saran paloista piti banaanit noukkia pois, mutta kyllähän se kermavaahto sitten maistuikin. Ja lusikkakin oli ihan asianmukaisissa hommissa.

Tässä me nyt sitten yritetään syödä kakkua ja kaikkea muutakin pois jääkaapista, Suomen reissu kun on ihan nurkan takana. Sara ja isi menivät vielä näin lauantain kunniaksi avustamaan vähän kaveria muutossa, ja loppupäivän ohjelmassa on todennäköisesti läträämistä. Laura tajuaa välillä vähän huilata varjon puolella, Sara ei juurikaan.

Ai niin, ja on meidän insinööri onnistunut tällaistakin rakentelemaan:

Että pois alta vaan, Burj Khalifa. Juokseminen, hyppääminen ja puhuminen on Lauralla vielä vähän niin ja näin, mutta kyllä torninteko onnistuu.

Täällä me nyt sitten hikoillaan, sekä helteestä, että pakkaus- ja siivoushommista. Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, tiistaina seilataan Suomeen. Sitä ennen saadaan varmaan vähän salamaukkoja (niin kuin Sara sanoo) hellettä karkottamaan. Onneksi.

Rattoisaa viikonloppua kaikille!

 

Taas on tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta… Perhe Tuomainen on ollut flunssassa. Tällä kertaa isi ja äiti ehkä eniten. Sara vähiten. Oli Sarakin muutaman päivän poissa päiväkodista, mutta meno ei ole missään vaiheessa yhtään hidastunut.

Sara sairastaa sillä tavalla, että kerran päivässä niistetään nenä ja pari kertaa yskitään. Ja loppuaika juostaan ympyrää ja pompitaan, ja mitä näitä nyt on. Siihen kun lisätään päälle öisin valvova nuhainen Laura, on flunssan uuvuttamilla vanhemmilla meinannut olla välillä vähän raskasta. No, nyt ollaan kaikki taas terveiden kirjoissa ja molemmat tytöt päiväkodissa. Laurakin oli tänään ihan kokonaisen päivän, vaikka päikkärit ei ihan vielä kunnolla onnistuneetkaan.

No mutta, miten se aika sitten sairastaessa on kotona kulunut? Aina voi harjoitella vähän pianonsoittoa…

…ja sitten vähän piirtää. Aika paljon paperiinkin, jos sitten naamaankin jonkin verran…

Sara ilmeisen ekstroverttina persoonana yrittää kovasti leikkiä pikkusiskon kanssa, vaihtelevalla menestyksellä. Aina välillä yhteisleikit sujuvat kivasti, ja sitten välillä Laura tönii Saraa pois ja lopulta nipistää. Meillä onkin yleensä niin päin, että sanotaan Saralle, että Laura haluaa nyt näköjään leikkiä yksin, anna sen olla rauhassa.  

Mutta tosiaan, kesä tuli tuossa flunssan ohessa tänne meillekin. Ei tosin mitään hellekelejä, parikymmentä astetta lämmintä ja ihana auringonpaiste. Mereltä tuulahtelee melko viileä henkäys vielä, mutta mukavastihan tuo tasapainottaa auringon porotusta.

Sara onkin sitten muuttanut ulos kelien lämpenemisen myötä. Aamupalan jälkeen pihalle, sisällä käydään vähän potalla kääntymässä, kunnes sitten aurinko laskee ja nukkumaan pitäisi mennä. Onneksi ei ole vielä keksinyt pyytää että saisi nukkuakin ulkona. Ateriat neiti kyllä haluaa nauttia ulkoilmassa, olivat ilmeisesti päiväkodissakin syöneet välipalan nurmikolla.

Ja mikäs siinä terassilla istuskellessa, varsinkin aamupäivän puolella, kun on vähän varjoa. Iltapäivällä meidän terassilla tuppaa olemaan aika paahteista. Saraahan ei tietenkään sekään vaivaa, ollaan yritetty selittää että olisi välillä ihan hyvä levätä varjossa, mutta eihän sitä nyt kerkiä. Kun se kesä vihdoinkin tuli.

Ja kyllä Laurakin onneksi ulkona viihtyy, enimmäkseen hiekkalaatikkoa tonkimassa tai sitten keinumassa, ja välillä vähän tramppaa testaamassa. Hänellä on vielä vahva taipumus maistaa kaikkea, mitä pihalta löytyy. Hiekkaa ja kiviä varsinkin pitäisi saada napostella, mutta välillä toki kukkiakin. Voikukka ei maistu hyvältä, onneksi, joten sen kanssa kokeilut ovat jääneet vähäisiksi.  Ja molemmat tytöt ovat istutushommista innostuneet. Tosin se menee vielä vähän nurinkurisesti sillä tavalla, että tykkäävät kaivaa multaa ulos istutuslaatikoista. No ja Sara sinne sitten välillä ”kylvää” kiviä ja lehtiä, ja sitten kastelee, että kasvaisi kukkia. Noh. Ei olla sitten mitään oikeita siemeniä niihin laatikkoihin laitettu. Pääasia että saavat neidit tonkia multaa.

Tässä kuvassa näkyy paitsi Sara ja tramppa, myös tuota meidän takapihaa ja tätä lähiötä. On niin uusi alue, että matalia ovat vielä puut ja pensaat, eikä niitä tässä meidän pläntillä edes montaa ole. Että sitten kun paahtaa, varjoon pääsee tuonne trampoliinin alle.

Laura oli flunssan takia useamman päivän sisällä, ja sitten kun päästiin taas ulos, piti keinua kiintiö täyteen. Kaksi tuntia siinä taisi vierähtää putkeen keinussa!

Laura on myös alkanut toden teolla kiipeilyhommia harjoittelemaan, niin kuin tämä aamiaishetki ruokapöydällä osoittaa:

Niin hiljaa hän tuohon kiipesi, että äiti ei kuullut yhtikäs mitään, vaikka oli sohvalla metrin päässä. Että selkänsä kun kääntää… Ja sitten toisaalta joskus aamiaiset nyt menevät muuten vaan vähän sinne päin:

Mysliä suoraan purkista. No, pääasia että vatsa tuli täyteen. Sarasta on tullut niin kosmopoliitti asiakas, että lemppariaamiainen on croissantti, autossa matkalla päiväkotiin. Mitä sitä nyt muutakaan yksityiskuljetuksessa takapenkillä söisi, hah. 

No, tämä viikko on onneksi alkanut normaaleissa merkeissä peukut pystyyn että jatkuukin. Kelit ainakin suosivat ennusteen mukaan, ja ehkäpä Laurankin päiväkotikokemukset tästä kohenevat. Ai niin, ja tiedotusluontoinen asia, Suomeen tullaan näillä näkymin jussiksi ja viivytään heinäkuun loppuun. Ja perinteinen heinäkuinen soidentallausreissu ei tänä vuonna suuntaudukaan Lappiin, vaan Pohjois-Pohjanmaalle. Sepä se vasta jännää onkin…

Hyvää alkanutta viikkoa – ja kesää – kaikille!

Kuluva viikko on ollut koko perheelle jännittävä: Laura on ottanut ensituntumaa päiväkotiin. Korona-ajasta johtuen vanhemmat eivät saa mennä päiväkotiin sisälle, joten tutustuminen aloitettiin ulkoleikeillä. Äiti meni tyttöjen mukana päiväkotiin aamupäivällä ulkoiluaikaan, ja viipyi Lauran kanssa pari tuntia. Saralle asiaa oli kerrattu jo moneen otteeseen, joten hän osasi asiantuntevasti todeta, että ”äiti ja Laura lähtee kotiin kun mä meen sisälle syömään keittoa kavereiden kanssa.”

Ensimmäiset pari päivää Laura oli vähän hämmentynyt ja ruoka-aika ja päikkäritkin painoi päälle. Maanantaina siinä huutavaa lasta kannellessa tämä äiti-ihminen pudotti puhelimensakin. Palasin etsimään noin viisi minuuttia myöhemmin, mutta puhelinta ei löytynyt. Että siinäkö meni arvoton puhelin kera Suomen ja Viron henkilökorttien. Vaan ei, kohta jo poliisi soittaa Jormalle, että heillä on vaimon puhelin hallussaan. Poliisit olivat parkissa parin korttelin päässä, ja joku vanha setä oli puhelimen heille kiikuttanut. Hirveää kyytiä, koko tapaus kesti noin viisitoista minuuttia. Hain puhelimen ja annoin pari kymppiä sedälle, joka hengasi poliisien kanssa, todennäköisesti odotellen jos saisi löytöpalkkion. No, tosi paljon parempi, että setä kiikutti puhelimen salamannopeudella poliisille löytöpalkkion toivossa, kuin että olisi myynyt sen jollekin hämärähemmolle.

No, ensimmäisestä päiväkotikokemuksesta selvittiin.

Tiistaina sama kuvio toistui, miinus puhelimen hukkaaminen. Päiväkodin täti oli varmaan jo siinä vaiheessa tehnyt diagnoosin, että äiti on vain hidasteena tässä touhussa. Joten keskiviikkona Laura meni aamupäiväksi päiväkotiin ilman äitiä. Ja hyvin meni! Isi haki pois puolenpäivän aikaan, eikä minkäänlaista ongelmaa ollut neidillä ollut. Ainoat pienet pulmat ovat syöminen: Laura ei vielä itsenäisesti osaa lusikkaa käyttää, ja päiväkodin pöperöt olivat maistuneet huonosti, sekä nukkuminen: Laura ei vielä osaa nukahtaa itsenäisesti. Mutta aamupäiväkokeilu sujui niin erinomaisesti, että sitä jatkettiin loppuviikko. Isi vei tytöt aamulla, haki Lauran puolelta päivin ja Saran normaalisti iltapäivällä.

Laura sai kehuja reippaudesta ja omatoimisuudesta leikeissä, eikä kuulemma ollut ketään vierastanutkaan. No, nämä asiathan me kyllä arvattiinkin. Ja, kun isi perjantaina meni Lauraa hakemaan, neiti nukkui haalareihin puettuna päiväkodin eteisen lattialla! Uni oli tullut, kerta kaikkiaan. Joten näyttää siltä, että kohta korjaantuu tuo itsenäisesti nukahtamisenkin ongelma, on se päiväkodissa touhuaminen sen verran uuvuttaava puuhaa. Ensviikolla Laura jatkaa päiväkodissa maanantaisin ja tiistaisin. Katsotaan kuinka pian onnistuu se ihan kokonainen päivä.

Muuten sitten, kesä tulee hitaasti ja nihkeästi tänne meille. Haalareita ja pipoja ja hanskoja tarvitaan edelleen. Huomattiin kuitenkin puutteita keinuissa, vauvakeinu oli jäänyt Lauralle pieneksi ja pesäkeinun kangas oli revennyt. Joten hankittiin uudet. Laura sai kivan puisen turvakeinun:

Ja Sara sai pesäkeinua astetta paremman version, telttakeinun:

Ainakin se suojaa sateelta! Tällä viikolla saatiin meille myös pihaportti. Joku asentajasetä sitä maanantaina asensi yömyöhälle. Oliskohan urakkahommissa, puoli yhdeltätoista illalla naapurin emäntä koputteli ovella, ja toi kaukosäätimet ja avaimet ynnä muut härpäkkeet, joilla porttia käytetään.

Ja kävi meillä muitakin asentajia. Ilmastointilaitteen huollon takia isi poisti atk-laitteistot teknisestä tilasta, ja saman tien hyökkäsi insinööri paikalle:

Ja tämä seuraava kuva ilmentää sitä haastetta, joka valokuvien ottamisessa ja lataamisessa äidillä on nykyään:

No, muuten sitten, kesää täällä jo kovasti odotellaan ja sääennuste lupaileekin sitä saapuvaksi parin päivän päästä. Siihen asti, villapipo tiukasti päässä sekä sisällä, että ulkona. Hauskaa viikonloppua kaikille!

 

Sitten kun Poriin päästiin, aika paljon tälläista:

Ja tälläistä:

Ja kivaa oli:

Puolen kuun paikkeissa vaihdettiin siis paikkaa Lapualta Poriin, ja kelit paranivat siinä samalla. Yhtäkkiä oli kesä, ja oli suunnattava kenkäostoksille. Lauralle on tennarit hankittu jo aikoja sitten, ja ne mahtuivat edelleen. Noin pieniä kenkiä Sara ei ole ikinä käyttänyt: Saran ensitennarit, joissa neiti käveli aika tarkalleen kolme vuotta sitten, ovat vielä Lauralle liian isot. Ja myös täysin Sarasta poiketen, Laura ei ole ollenkaan jaloittelun ystävä. Parempi istahtaa, ihan sama missä ollaan ja kuinka valkoisissa sukkahousuissa. Odotamme mielenkiinnolla pikkuneidin pyöräilyuran alkamista.

Sara sitten puolestaan sai uudet lenkkarit. Arvaatteko värin? Villapiposta ei luovuttu, vaikka takista jo tässä vaiheessa olikin päästy. Saran mielestä parasta on se, kun saa pukeutua pelkkään huppariin ja kepeisiin kenkiin ja viilettää sitten tuulispäänä villapipo päässä. No, kukin tyylillään…

Nuo edeltävät kuvat ovat Porin Kirjurinluodosta Pelle Hermanni -puistosta, joka siis on, vink vink vaan lapsiperheille, aivan massiivinen leikkipuisto. Se on aina Saran reissun kohokohta kun Porissa ollaan. Mutta, toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät ole keinut ja liukumäet, vaan muut ihmiset. Ja tietenkin jätski, jota tälläkin kerralla vedettiin kaksin käsin.

Laurakin viihtyi leikkipuistoissa, tämä pikkuneiti on erityisen innostunut keinumisesta. Ja tietysti tuosta hiekan kaivelusta. Mutta, tässäkin tapauksessa toisin kuin voisi kuvitella, parasta siellä puistossa eivät olleet keinut ja hiekka, vaan isotädin sähköpolkupyörä. Eipä ole kuvaa meillä siitäkään todisteena, mutta kuulemma Anja-tädin polkupyörä sai perusteellisen tarkistuksen.

Eikä se leikkipuistoilu edes siihen Pelle Hermanniin loppunut, vaan jatkui mummulan vieressä sijaitsevassa pikkupuistossa. Laurasta tuo into ei ihan samalla tavalla välity kuin Sarasta, mutta hauskaa oli kaikilla.

Ai niin, ja kyllähän kaikki ne mummulan pihassa seisoneet autotkin piti tarkistaa. Yksi auton akkukin olisi aivan väkisin pitänyt saada mukaan, onneksi pikkuneiti ei sitä ihan yksin vielä jaksanut nostaa.

Porissa tämä äiti-ihminen aina halajaa Yyteriin, vaikka muu perhe ei yleensä halajakaan. Tällä kertaa kuitenkin aikataulu ja kelit suosivat sen verran, että sinnekin päästiin. Ja olihan siellä hienoa. Huomatkaa: Saran villapipo on vaihtunut puuvillaiseen ”poropipoon”. Ilmeisesti nuo lämpimät kelit hautoivat hipiää sitten kuitenkin, koska yhtenä tuollaisena kauniina päivänä se kevyempi  pipo noin vain neidille kelpasi.

Retki sujui rauhallisissa merkeissä siihen asti, kunnes Laura huomasi veden. Uimaan olisi pitänyt päästä, aivan väen vängällä, äiti sai kirjaimellisesti pitää täysin voimin kiinni ettei tuo uimamaisteri olisi suorastaan sukeltanut. Vaatteet saatiin märäksi tälläkin tekniikalla, ja ennen kotimatkaa piti kuoria melkein kaikki pois ja kuivatella hetken aikaa äitin takin sisällä. Ei se uimamaisteria harmittanut kuitenkaan, tyytyväinen taisi vaan olla että pääsi vähän kastautumaan merivedessäkin.

Ja sitten kun on ensin meressä vähän virkistäydytty, jaksaa taas vähän keinua. Lauralla on oma poropiponsa, molemmat hankittu viime kesänä Saariselältä.

Sara kunnostautui pihahommissakin, tärkeää oli niitä päästä mummun kanssa tekemään. Saatiinko siinä mitään aikaiseksi, se onkin sitten toinen juttu. Ainakin lehtikasoja kävivät molemmat neidit vuoronperään pöyhimässä. Sara keitteli vanhassa kattilassa vähän ruoho-kivikeittoa ja johonkin tärkeään hommaan tarvittiin monia pyykkipoikia, vanha lämpömittari ja nostotunkin kahva.

Siinä oli vaan se pieni ongelma, että tarvittiin sitä kahvaa renkaidenvaihdossakin. Ja tarvittiin niitä kesärenkaitakin, joiden päällä Sara otti vähän rengaspäikkäreitä. Kyllähän neiti yritti sitäkin ehdottaa, että jos vain laitettaisiin autoon takaisin ne talvirenkaat, että hän voisi näitä päikkäreitä nukkua kesärenkaiden päällä. No, saatiin ne renkaat kuitenkin lopulta vaihdettua.

Tuossa rengaspäikkärikuvassa näkyykin jo se, kuinka tuo renkaidenvaihto aiheutti kelien viilenemisen. Sitten kun päästiin takaisin Lapualle, tilanne oli tämä:

Saralle oli pikkuisen tuskallista, että yhtäkkiä pitikin taas ulos mentäessä pukeutua talvikenkiin ja villa-alkkareihin ja haalariin. HUO-kaus. No, saatiin sieltä vielä joku lumijätksi kaavittua, se taisi korvata pukeutumisharmin.

Laura tyytyi oikeiden autojen ja polkupyörien puutteessa tarkastamaan leikkikuormuria.

Siinä kohtaa ei enää ollut montaa huhtikuun päivää jäljellä, ja koitti kotiinpaluupäivä. Simat kainaloon ja menoksi.

Tällä viikolla ollaankin jännän äärellä, kun Laura tutustuu päiväkotiin. Siitä lisää myöhemmin tällä viikolla! Hauskaa vapunjälkeistä elämää kaikille!

Edellistä päivitystä kun katsoo, voidaan todeta että johonkin hävisi kuukausi! No, oltiin reissussa, Lapualla, Porissa ja sitten taas Lapualla. Ja kiirusta piti. Nyt ollaan taas jo kotosalla, ja ensi töikseen tytöt rentoutuivat matkan rasituksista pallokylvyssä:

Mutta otettiin me onneksi pari kuvaa tuosta huhtikuustakin. Alkukuu oltiin siis Lapualla, ja siellä juhlittiin Lauran synttäriä ja pääsiäistä. Laura tykkää kovasti autoista, niin kuin ao. kuvasta näkyy, mutta myös polkupyöristä, vaikka kuvamateriaalia ei tähän hätään aiheesta löytynyt. Ei ehkä niinkään pyöräilystä sinänsä, mutta tutkimisesta ja tarkastelusta. Tuntikausia kului pyörän vieressä istuen, sitä hiplaten ja sille jutellen. Insinööriainesta, selkeästi!

Saralla on ollut jo vuosikausia pieni potkupyörä, mutta se ei ole neitiä suuremmin kiinnostanut. Huhtikuun aikana pyöräilykärpänen kuitenkin puraisi, ja Sara potkutteli polvet leukaa hipoen ympäri mummolaa – sisällä. No, saatiin Saralle oma polkupyörä apupyörineen (pinkki, luonnollisesti) ja Laura sai tuon vähän käytetyn potkupyörän. Mutta ulkoilmassa ei kumpikaan pyöräilystä suuremmin innostunut. Mikälie, muhkurainen tie, hankalat talvikengät, hanskat ja tuulikin aika viileä… Pakattiin pyörät mukaan kuitenkin, josko sitten uudella innolla, kun kelit täällä kotonakin vähän lämpenevät.

Välillä potkupyöräilystä pidettiin taukoa ja pompittiin kengurupallolla… Silläkin pääsee muuten paljon korkeammalle, kun äiti vähän nostaa. Ja äitin selkä ja hauikset saa siinä samalla hyvää treeniä. Välillä on jonossa kaksi nosteltavaa ja pomputettavaa, siinä vasta hyvää treeniä saakin…

Pääsiäinen on Etelä-Pohjanmaalla eritoten noitien karkotukseen tarkoitettu ajankohta, ja niitä sekä muita vihulaisia karkotetaan tietysti polttamalla kokkoja, eli pääsiäisvalkeita. (Pääsiääsvalakioota.) Koronasta johtuen suuremman luokan yleisötapahtumia, eli kyläyhdistysten valkeita, ei tänä vuonna järjestetty, mutta oli meillä sellainen pieni tuli pihassa kuitenkin, että pientä osviittaa saatiin.

Pääsiäissunnuntaina käytiin iso-enon metsätöitä tarkastamassa (lue: syömässä makkarat ja juomassa kahvit) ja aika hankisessa kelissä saatiin vielä ulkoilla. Eli kerettiin nauttia vähän auringonpaisteestakin, ennen seuraavia lumisateita.

Pääsiäismaanantaina meillä vieraili Saran kummisetä (ei keretty kuvia ottaa) ja illalla taaperrettiin vielä iltakahville Lauran kummisedän lapsuudenkotiin, eli mummolan naapuriin. Sara oli innosta pinkeänä, kun koko päivä kului vieraiden ja vierailujen merkeissä.

Laurallakin oli kivaa, vaikka kyyti isin olkapäillä vetääkin vähän vakavaksi.

Onneksi nuo ulkoiluhommat saatiin hyvälle mallille Lapualla. Lauran ulkoiluinto koheni uusilla kumppareilla. Mikäs siinä ulkona leikkiessä, kun on lätäkkökelpoiset jalkineet jalassa!

Ja sitten seuraavana päivänä, kun lätäkkö oli kuivunut, piti käydä vähän ojassa läträämässä, ja sen jälkeen kuivateltiin hanskoja, kumppareita, sukkia ja alushaalariakin.

Saran ulkoilut tiivistyvät seuraavaan kuvaan. Amatööri saattaisi kuvitella, että kuvassa on vaniljajätski, mutta ei, siinä on ihan ehtaa lunta, jonka äiti on tuohon muoviseen jätskikeksiin lapioinut. Vähiin kävi lumi ja viimeiset jätskit piti kaivamalla kaivaa. Tätä puhtaan lumen konseptia onkin tänä talvena kovasti harjoiteltu…

Tässä seuraavassa kuvassa näkyy Laura pukeutumishommissa. Tuo violetti asia tuossa on tyhjä ilmapallo. On taidettu aiemminkin mainita, että Saran leikeissä suuressa roolissa ovat kumihanskat ja tyhjät ilmapallot. No, mitä isot edellä, sitä pienet perässä… itkuhan siitä tuli lopulta, kun ei tuo ilmapallo mihinkään kohtaan haalaria tarttunut ja tuskallisen hankala sitä oli käsitellä kurahanskat käsissä. Päästiin siitäkin ongelmasta yli lopulta, ja ulkoilemaan, ilman sitä kirottua ilmapalloa.

Mihinkä niitä kumihanskoja ja tyhjiä ilmapalloja sitten käytetään? No esimerkiksi tähän:

Tässä kohtaa oltiinkin sitten jo puolenkuun paikkeilla, isi oli ehtinyt käväistä kotona Virossa hakemassa toisen rokoteannoksensa ja oli aika siirtyä Porin mummolaan. Niitä kuvia seuraavassa päivityksessä, pikapuoliinsa!

Rattoisaa vappua kaikille!

Terveisiä päivänsankarilta!!

Ja muiltakin. Viimeiset pari viikkoa on eletty reissuhösseliä, maustettuna näillä nykypäivän koronakuvioilla. Mutta täällä ollaan, Lapualla, ja pikkuhiljaa ihan synttäritunnelmissakin. 🙂

Matkustushommeleissa on tällä porukalla aina tekemistä (ja varsinkin ajattelemista), etenkin kun edellisviikko oltiin puolikuntoisina kotona ja siivoamiset ja pakkaamiset jäi TAAS KERRAN viime tinkaan. No, pysyy se sotkuinenkin koti pystyssä sentään. Toivottavasti.

Mutta loppuviimeksi varsinainen reissupäivä eteni varsin sujuvasti. Koronatestit perheen aikuisväestölle saatiin näppärästi Tallinnan satamasta, pari päivää ennen lähtöä, ilman jonotuksia tai muita mutkia, tulokset tulivat puolessa tunnissa. Niillä papereilla päästiin laivaan ja Suomessa satamasta ulos.

Laivalla käytävät kumisivat tyhjyyttään, Burger Kingikin oli meidän harmiksemme suljettu, eipä ilmeisesti kannata kouralliselle matkustajia hellaa lämmittää. Mutta eipä siinä mitään, Sara kävi isin kanssa kaupassa hakemassa vähän evästä. Maskista Sara osaa jo itse hienosti huolehtia, ja asiaa auttaa tietenkin se, että isi tilasi internetistä tuollaisia vaaleanpunaisia lasten maskeja. (Väri ei tuossa kuvassa kunnolla näy, mutta pinkki se on!)

Autossa istuminen tytöiltä sujuu aivan ammattimaisesti, joten Helsingistä Lapualle singahdettiin yhdeltä istumalta, ainoastaan pieni ranskisten ja jätskin hankkimispaussi pidettiin Tampereella, kun mokomat jäivät laivalla saamatta.

Nyt on sitten jo ehditty hiukan oleentua tänne Lapualle, ja päivänsankari on jo yhden kokonaisen yönkin onnistunut nukkumaan. Ulkoilemisesta Laura ei ole täällä suuremmin innostunut. Sen sijaan sisällä lelut ovat kovassa käytössä ja niitä voi levittää tasaisesti jokaiselle huushollin neliösenttimetrille. Myös sohville ja tuoleille.

Saralla sen sijaan on kuviot jo hyvin hallussa ja pienen pieni lumilinnakin rakentui mumman kanssa. Saran päiväkodissa askartelema pääsiäisruoho matkusti mukana, ja muniakin on maalattu. Vaaleanpunaiseksi, kuinkas muutenkaan, ja äiti aina yhden munan saa maalata vihreäksi. Isin kuulemma pitäisi maalata sininen muna, saa nähdä ehtiikö täksi pääsiäiseksi.

Muuten sitten, päivänsankarin kuviot ovat jatkuneet samoina kuin kotonakin. Portaita on keretty salaa, hiiren hiljaa kiipeämään, samaten kissanhiekkaa on omin luvin käyty tutkimassa. Kissan vesikupissa on pesty pikkuautoa ja uitettu sukkia. Mumman kukkaruukut eivät saa olla rauhassa ja multaa saa tämän tästä imuroida lattioilta. Mullan lisäksi Laura on kiinnostunut autoista, kaikenlaisesta tekniikasta sekä mumman leikkotulppaaneista.

Kumma kyllä tuo multa tuolla ulkona ei sitten jaksanut neitiä kiinnostaa… no, josko sitten kun kelit vielä lämpenevät. Saralle tarjottiin kevyempää haalaria, mutta ei, toppahaalarissa on vielä ulkoilut ulkoiltu. On täällä maassa vielä vähän luntakin, mutta kevät on. Joki tulvii ja töyhtöhyypät huutelevat lähipelloilla. Toivottavasti siis lämpimät kelit ovat tulossa ja sitä myöten lisää intoa Lauran ulkoilutouhuihin.

Synttärisankarilla on kynttilät vielä puhaltamatta (Sara on luvannut auttaa) joten kohtapuoliinsa niihin touhuihin.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Niin se takatalvi tulla tupsahti tännekin, lunta sataa nytkin. Elämä täällä koronakatastrofissa on rauhallista, meitä ei paljoa kauppojen sulkemiset hetkauta, kun ei olla niissä käyty muutenkaan. Kolme kuukautta kotiseinien tuijottamista alkaa hiukan tuntua jo jaksamisessa… Mutta onneksi Suomen reissu häämöttää. Riskiryhmäläis-Jorma on jo koronarokotteensa saanut, ja Suomeen pääsemiseksi meiltä vaaditaan varmaan testi jos toinenkin. Mutta tulossa ollaan pääsiäiseksi, ainakin vielä näillä näkymin.

Muuten sitten, kaikki ennallaan. Laura harjoittelee juoksuaskeleita ja kiipeää sohvalle siskon perässä, vaikka taidot ei ihan siihen vielä riittäis…

Sara yrittää kotona ollessaan huolehtia, että tämä torni on pystyssä. Laura sen sitten siitä aina ohimennen kaataa, ja jostain syystä isi usein vaaditaan uudelleenrakennushommiin mukaan. Sara muuten kulkee kotona kaiket ajat tuo (äidin vanha, 80-luvulta) villapipo päässä ja nuo tossut jalassa. Ja haluaa välttämättä myös nukkua niissä. Kuulemma pipo on viime aikoina saatu yöksi pois. Lienee sanomattakin selvää, että oli pakko tilata toiset samanlaiset tossut, että saadaan pesuunkin joskus…

Oli sellainenkin vaihe, että käytössä oli (äidin vanha, 90-luvulta) musta, fleece-vuorillinen villapipo. mutta se onneksi vaihtui pian takaisin tuohon roosaan. Tässä muuten näkyy kummitädiltä saadut laastarit. Saran leikeissä on jatkuvasti hyvin tärkeässä roolissa laastarit, tyhjät ilmapallot ja kumihanskat. Kukaan ei osaa sanoa, miksi.

Laura tietenkin tekee perässä muutakin kun kiipeää sohvalle. Jostain syystä molemmat neidit ovat tuossa kahden vuoden iässä kovasti harjoitelleet puhelimeen puhumista. Tuossa kuvassa Lauran luurina toimii lasten huuliharppu. Sinänsä erikoista, että meillä ei kukaan ikinä puhu puhelimessa, ja jos puhuu viittätoista sekuntia pidempään, ei varmasti pidetä luuria korvalla. Koska se on sitten ihan varmasti videopuhelu. Mutta tärkeä juttu tuntuu olevan, kun sitä pitää pienestä pitäen harjoitella.

Tunnistettavia sanoja tuolta puhujalta ei tosin ole montaa kuultu. Äiti, isi (S on jo hyvin hallussa), ei ja uusimpana kukkuu. Siitä on toki hyvä lähteä, samalla linjalla ollaan kun isosisko, jolla muistaakseni mau ja bää oli ensimmäisten ”sanojen” joukossa.

Näin meillä tänä Thorin päivänä, tai neljapäevana, niin kuin täällä Thorista piittaamattomassa maailmassa sanotaan. Hyvää loppuviikkoa kaikille!