Keittiöstä pääsee läpi kirjastohuoneeseen, mistä pääsee länsipuolen eteiseen, mistä pääsee punaiseen huoneeseen, mistä pääsee olohuoneen kautta ruokailutilaan ja taas keittiöön…ja tätä kierrosta on kierretty joitakin tuhansia kertoja.
Etenkin Laura joskus oikein ryhtyy lenkkeilemään, ja hölkkää rinkiä ympäri monta kertaa putkeen. Laura on myös erittäin näppärä käyttämään kuvassa näkyvää emännänjatkosta ja kiipparoikin harva se päivä tutkimaan kaappien sisältöä. Sara käy enimmäkseen tuolla vasemmalla näkyvällä kaapilla, eli herkkukaapilla.
Ehdottomasti parasta tässä keittiössä on kuitenkin maisema.
Kun saatiin vähän lunta, se on jopa ihan talvinen. Ikävä kyllä ennuste lupaa taas suojasäätä, joten kohta saadaan taas katsella ruskeaa rapapeltoa. Toivottavasti edes jouluksi saadaan kunnolla lunta!
Eli alakerran olohuoneen viimeinen osa, punainen huone.
Sara avaa omaa Schleich-joulukalenteriaan
Jos oikein tarkasti on katsonut edellisten päivien huoneita, saattaa huomata, että tämän huoneen ikkunanpuitteet ovat eriväriset. Se johtuu siitä, että aikoinaan tämä huone kuului talon länsipuolen asuntoon ja tuossa kuvaajan kohdalla oli seinä.
Nykyisin tämä huone on Saran epämääräisten papereiden säilytyshuone (näkyvät hyllyllä), Jorman torkkuhuone ja satunnainen pelihuone, esimerkiksi viime jouluna täällä vietettiin tovi jos toinenkin pelaamassa lasten monopolia.
Siinäpä se, eli alakerran olohuone, jonka kolme osastoa pitävät sisällään neljä sohvaa, seitsemän nojatuolia, yhden keinutuolin, kolme sohvapöytää, kaksi kookasta kaappia ja yhden urkuharmonin. Ja tosiaankin joogaliinan ja puolapuut. Eikä näitä neliöitä nyt niin hirvittävän paljoa ole.
Ja täältä pitäisi vielä löytää paikka joulukuuselle!
Toisin sanoen valkoinen huone, eli Lauran leikkipaikka.
Tämä olohuoneen kulma on hiukan sivummalla ja rauhassa ja siellä on pehmeä villamatto, joten sinne on kehittynyt Lauran pehmojen pääpaikka.
Edellä on jo mainittu, että joka ilta ne kerätään koreihin ja joka päivä ne niistä puretaan pois. Toisaalta sijainti pehmokaaokselle on sopiva, se ei ainakaan ole kenenkään kulkureitillä.
Laura ei ole vielä ehtinyt aloittaa päivän purkuhommia.
Välillä Laura menee itsekin pehmojen sekaan tuohon isoon pärekoriin (kunhan pehmoja ensin vähän vähentää) ja varmaan muutaman vuoden vielä mahtuukin.
Pehmojen lisäksi on kaikenlaisia soittimia, joilla Laura tykkää soitella sekä allekirjoittaneelta perittyjä leluja, joista osa ei enää ole ihan priimakunnossa. Tosin Laura itsekin käsittelee lelujaan välillä aika kovakouraisesti.
Mutta joulupukki on joka vuosi tuonut säkillisen lisää. Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy!
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, eli alakerran olohuone, osa 1:
Ja siinä se kuuluisa joogaliina.
Tuomaisen perheen Lapualle muuton jälkeen tästä olohuoneesta on tullut puoliksi jumppasali, ja etenkin näillä keleillä se tulee kyllä tarpeeseen.
Tilaa ei ole liikaa mutta sitä on juuri sopivasti.
Takassa palaa tuli yleensä aina pakkasilla, mutta eipä niitä olekaan tänä syksynä vielä paljoa näkynyt. Takan vanhat rautaiset ovet eivät ole tiiviit, joten savua pöllähtää sisällekin tämän tästä.
Taustalla näkyy urkuharmoni, jonka päällä Laura viime talvena tykkäsi kiipeillä.
Yleensä tässä olohuoneessa vallitsee luova lelukaaos, joka siivotaan ainakin suurin piirtein joka ilta, ja jonka Laura aina päiväkodista tultuaan taas räjäyttää oman mielensä mukaiseksi. Jostain syystä kaikki lelut pitää joka päivä purkaa pois säilytyskoreista.
Tuonne nojatuolin takana olevaan puulaatikkoon Laura on myös kiivennyt. Rahin sisällä piileksii Saran pallovarasto.
Punaiset nojatuolit ovat kovassa käytössä, niissä tehdään töitä, surffataan nettiä, pelataan ja katsotaan tv:tä (iPadeilla), kiipeillään ja otetaan torkkuja.
Niin kuin kuvista saattaa huomata, tämä on olohuoneen keskimmäinen osa, jonka lisäksi on vielä valkoinen huone ja punainen huone, nimetty selvyyden vuoksi huonekalujen värin mukaan, koska pelkkä olohuone ei ole riittävän tarkka osoite jos vaikka sattuu etsimään jotain. Niistä kuvia sitten seuraavissa luukuissa.
Meillä oli niin tapahtumarikas viikonloppu, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Ensinnäkin, Lauran toinen yläetuhammas lähti ja neiti yritti jo itse irrottaa toistakin.
Hammashommat jäivät viikonloppuna kuitenkin vähän varjoon, kun itsenäisyyspäivän aamuna Laura kiipesi keittiön tasolle (kaappia tonkimaan), astui siinä sitten kuumalle liedelle ja poltti jalkapohjansa.
Jonkin aikaa oli talo täynnä huutoa ja hyöriviä aikuisia, mutta aika nopeasti todettiin, että selvittiin kuitenkin muutamalla vesikellolla.
Päivälle oli suunniteltu retkeä Seinäjoen Kyrkösjärvelle, ja takaiskusta huolimatta sinne lähdettiin, Laura jäisen hernepussin kanssa. Perillä hernepussi vaihdettiin kenkään, ja viimeistään kun päästiin Kyrkösvuoren kallioille, Laurankin mieli alkoi kohentua.
Jorma ja Sara ovat jo näkötornissa
Ja loppujen lopuksi Laura oli tosi reipas retkeilijä ja käveli koko viiden kilometrin reissun kipeällä jalallaan.
Saralla oli luonnollisesti kepparit mukana, ja laavulla Laurakin innostui hiukan ratsastelemaan.
Meitä ennen laavulle tulleet pyöräilijät olivat tehneet tulen valmiiksi, joten me pääsimme suoraan nakinpaistohommiin, ja erityisesti Lauralle ne maistuivatkin. Sara keskittyi enemmän ratsastushommiin.
Kotimatka sujui hämärässä ja viimeiset sadat metrit jo ihan pimeässä, mutta reissu oli kaikin puolin onnistunut. Itsenäisyyspäivän iltaa vietettiin rauhallisissa merkeissä kotona, Laura kipeässä jalassaan villasukka.
Ja sunnuntaina koitti sitten kauan jännitetty Saran tanssikoulun esitys. Sara on koko syksyn käynyt tiistaisin tanssikoulussa, pitkän (6h) koulupäivän jälkeen, mistä on tasaisin väliajoin kuulunut valitusta.
Tanssi oli kuulemma vaikea, ja viimemetreille asti Sara oli sitä mieltä, että tuhoon tuomittu on koko esitys. Vaatteet kuitenkin puettiin ja hiukset laitettiin ja lähdettiin Seinäjoen Wiihde-areenalle. Kummisetäkin oli luvannut tulla katsomaan.
Sara on eturivissä toinen vasemmalta
Ja hyvinhän se tanssi sitten lopulta sujui, ja Sara oli jo kotimatkalla itsekin tyytyväinen.
Toimeliaan viikonlopun jälkeen koitti sitten hiukan ankea maanantai, mutta onneksi sentäs jo keskiviikkona on seuraava ohjelmanumero, eli teatterikoulun joulunäytelmä.
Juuri ja juuri kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää joogaliina, jossa molemmat tyttäret roikkuvat vähän väliä ruokailujen lomassa.
Ruokapöydän ääressä kalakeittoa syömässä Tuomaisen perheen jäsenet 1-3. Lauran paikka on pöydän päässä ja siitä ei paljoa jousteta.
Saralla on huono päivä.
Kattolampun tilalla on serpentiiniä, koska Laura onnistui noin vuosi sitten vetämään lampun irti katosta (siinä oli jokin mielenkiintoinen koriste) eikä siihen ole vielä saatu uutta tilalle. Välillä on ollut aterioilla vähän hämärää, mutta sehän on vain tunnelmallista.
Etenkin näin juhlallisina viikonloppuina sitä syödään sitten kynttilänvalossa.
Tämä tila oli vuosikymmeniä allekirjoittaneen lapsuudenperheen ”perhe-huone”, eli se epävirallisempi olohuone, jossa oli telkkari ja epämääräisiä pyykkiröykkiöitä.
Nykyään tämä on Jorman työhuone, niin kuin kuvasta näkyy.
Ikkunat ovat pohjoiseen päin, joten tila ei ole erityisen valoisa, miksi siitä onkin suunniteltu tulevaisuudessa jälleen tv-huonetta. Mutta maisema pohjoiseen on vaikuttava, peltolakeuden yli voi hyvällä kelillä nähdä kymmenen kilometrin päähän. Ja talvella revontulia voi ihailla ikkunasta, jos hyvä tuuri käy. Siksi tuohon ikkunoiden eteen on suunniteltu paikkaa parille työpöydälle.
Siinäpä se (itäpuolen) yläkerta sitten olikin, seuraavaksi siirrytään alakertaan.
Tällä kertaa kurkistetaan kodinhoitohuoneeseen, joka on jatkuvassa luovan kaaoksen tilassa.
Siellä vaatteet odottavat pääsyä pyykkiin, korjaukseen tai seuraavalle käyttäjälle ja paljon kaikkea muutakin tavaraa odottaa pääsyä ties minne.
Kodinhoitohuoneesta on kulku kylpyhuoneeseen ja tuoli onkin varattu Lauran kylpyhetken (joka saattaa venähtää parituntiseksi) valvojalle.
Joulupukit seisovat ikkunoilla vuodenajasta ja vuodesta toiseen
Tarkkasilmäinen saattaa havaita myös kiikarin tuolla yläkaapin päällä. Se ei ole siellä tallessa, vaan jäänyt muistuttamaan niistä ajoista, jolloin allekirjoittaneen isä vielä eli ja piti haukkahäkiksi kutsuttua ansaa (rengastustarkoituksessa) pyynnissä naapurin pellolla. Silloin aikoinaan tämä talo oli paritalo, ja tämän puolikkaan ainoat länteen antavat ikkunat olivat nuo kaksi luukkua tuossa. Isä siis kiipesi tason päälle kiikaroimaan, oliko ansassa haukkaa. Kiikari oli jo silloin vanha, kakkoskiikariksi alennettu, ja siihen kaapin päälle se sitten isän viimeisen tarkistuskiikaroinnin jälkeen jäi.
Kodinhoitohuoneessa säilytetään toistaiseksi myös Lauran vaatevarastoa, joka kärsivällisesti odottaa, josko joskus tulisi päivä jolloin neiti kaipaisi vähän vaihtelua univormuunsa. Näitä mekkoja Meea kävi jo tarkastelemassa kriittisellä silmällä, vaikka kokoon 116 on hänellä matkaa vielä parisen vuotta.
Sitä ennen odotetaan, että Laura kasvaa siitä ohitse. Ja sitten varmaan hankitaan uudet mekot tuohon roikkumaan ja odottamaan.
