Perhe Tuomainen

 

Vähäoireinen mutta sitkeä köhä vaivaa puolta perheestä. Yllättäen allekirjoittanutta kaikista eniten, seuraavaksi Lauraa, joka on ollut tämän viikon poissa päiväkodista ja hiukan myös Saraa, joka oli maanantain kotona. Mutta kun tieto tuli tiistaiaamun liikuntatunnille suunnitelluista juoksuharjoituksista, oli selvää että kouluun on päästävä.

Se liikuntatunti pidettiin rannalla, ja kivaa oli kuulemma ollut.

Viikonloppuna Sara oli leikkimässä Emily-ystävän kanssa ja Lauran kanssa harjoitettiin kevyttä ulkoilua:

Kiikkuminen on kivaa, hiekkalaatikolla tonkiminen on kivaa, vaatteiden vaihtaminen ei ole kivaa. Kuvista huolimatta viikonlopun keli oli sateinen, ja Lauran kanssa ulkoiltiinkin kunnon rankkasateessa, mikä saattoi edesauttaa köhän pahenemista. Mutta eipä neidillä ole hetkeen ollutkaan niin hauskaa, juosta ympyrää ja seisoa suu auki pyydystämässä sadepisaroita, ja sitten läträtä kuralätäkössä. Kauaa ei siitä ilosta voitu nauttia, vaan ilkeän äidin piti kantaa huutava ja potkiva Laura sisälle vaatteidenvaihtoon. Siitä pettymyksestä selviäminen kestikin sitten jonkin aikaa.

Kaikenkaikkiaan kelit ovat vaihdelleet aurinkoisesta kaatosateeseen. Hyvistä keleistä eritoten on nautittu:

Juomalla kaakaota terassilla, esimerkiksi, tai yleisesti ulkoillen.

Sateiden myötä keltainen pihanurmikin osoittaa hiukan vihertymisen merkkejä.

Syksyn tuntua on silti jo ilmassa, ja olohuoneen sekä keittiön ikkunoista siivouksen lomassa on havainnoitu lintujen syysmuuton alkaneen. Sara sai syksyn sateita varten uuden (käytetyn) sadeasun, ja kylläpä olikin vaatevastaavalle melkoinen yllätys, kuinka hieno se olikaan. Siihen pitää pukeutua aina, kaikilla keleillä. No, onneksi noita sateitakin on aivan varmasti vielä luvassa. Kuvassa pelkkä takki, housuja ei sentään auringonpaisteeseen laitettu.

Ettei kunto pääsisi notkahtamaan, Sara vähän jumppaa puistossa. Teinipoikien koripallopelikin kiinnosti kovasti, mutta todettiin sitten yhdessä, että eskarilaiset ovat sellaiseen menoon vielä liian pieniä.

Viikonloppuna myös lauantaina on koulua, ja se vasta ihmetyttääkin eskarilaista, joka on juuri oppinut, että viikonloppuisin ei koskaan ole koulua. Paitsi sitten joskus. Oppia ikä kaikki.

Tänään keskiviikkona Laurakaan ei ole enää juurikaan köhinyt tai niiskuttanut, joten sormet ristissä toivomme, että torstaina päästäisiin taas kiinni normaaliin arkeen. Ja sitten vaan sateita odottelemaan.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

 

Meidän syyskuu alkoi pikavisiitillä Etelä-Pohjanmaalle, missä osallistuimme allekirjoittaneen isotädin hautajaisiin. ”Osallistuimme” lienee suureellinen ilmaisu, koska Laura poistettiin kappelista vanhempien toimesta jo ennen seremonian alkua ja Sara sen jälkeen, kun kukkien laskusta muodostui hänelle kerta kaikkiaan liian surumielinen tapahtuma. Tytöt jatkoivat sitten isin kanssa takaisin mummolaan, kun äiti jäi edustamaan perhettä muistoseuroissa.

Visiitti oli pikainen: perjantaina koulun jälkeen täyttä höökiä Lapualle ja sunnuntaina takaisin. Paitsi että auto-ongelmien takia emme ajaneet täyttä höökiä, kumpaankaan suuntaan. Jorma voi kaikille halukkaille pitää esitelmän öljynpainesensorista.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, ja rutiinilla vedettiin tämäkin reissu, myös perheen pienimmäinen.

Ja maanantaina päiväkotiin ja eskariin. Tiistaiaamun liikuntatunnille kehotettiin tuomaan mukaan omat keppihevoset mahdollisuuksien mukaan, ja Saran ratsukko olikin komea ilmestys:

Ainoa keppari, kuulemma, muut olivat ratsastaneet sählymailoilla. Jostain syystä nämä Saran kuvat sitten päätyivätkin koulun Facebook-sivulle.

Tiistai-iltana oli äiti Tuomaisen vuoro käydä tutustumassa kouluun vanhempainillassa. Ja mikäli ette ole vielä koulun netti- tai naamakirjasivuilla käyneet ihailemassa, tässäpä kuva rakennuksesta:

Ja ikkunoistahan lapsukaiset näkevät meren. Tuohon rantaan on ilmeisesti rakenteilla vielä kaupungin leikkipuisto, että hienot ovat puitteet. Tosin, kovasti tuuliset. Eskarin opettaja painottikin, että vaatetta, vaatetta lapsille mukaan, kun ulkonakin olisi tarkoitus olla aina kun mahdollista.

Vanhempainilta oli samalla kahden kympin pyöräilyreissu allekirjoittaneelle, ja vastatuuleen sotkiessa noin 200 metriä ennen koulua mietin, pääsenkö ikinä perille. Mutta silti, mikäs näissä maisemissa poljeskellessa.

Ihan ilman tautejakaan tässä ei olla pärjäilty, joten tiistaisen pyöräilyreissun jälkeen allekirjoittanut onkin ottanut kaksi päivää lepoa. Laura oli yhden päivän tarkkailussa kotona, mutta palasi päiväkotiin kun oireita ei ollut nimeksikään.

Päiväkotihommelit sujuvat kuulemma oikein mallikkaasti, ja kuvista päätellen pikkuneiti on jopa onnistuneesti piirtänyt ja askarrellut.

Sitruunalla maalatessa maalausväline oli kuulemma käväissyt vähän suussakin, mutta mitäs pienistä. Muovailuvahaakin on kotona maistettu jo moneen kertaan.

Kelit ovat toistaiseksi olleet vielä melko lämpimät, vaikka kyllä se syksy ilmassa puhaltelee. Kuivuus vaivaa täällä, nurmikko on keltainen ja omenoita on turha odotella. Tyrnimarjasato on toisen pensaan osalta hoideltu harakoiden toimesta, yritän tässä nyt sitten pitää puoliani että edes yhteen smoothieen saisin marjat omasta puskasta.

Pientä säätöä ja sählinkiä, mutta näyttää siltä, että tämä elämä tästä asettuu uomiinsa tänäkin syksynä. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Oli kai se odotettavissa, ennemmin tai myöhemmin. Viime viikko oli tapahtumaköyhä, onneksi, että kerkesin itsekin lähes toipua siitä edellisestä flunssasta. Perjantai-iltana Lauralla nousi kuume, lauantaina mulla, eilen aamulla Saralla ja illalla Jormalla. Tytöt on nyt jo pirteitä ja vähäoireisia.

Meillä vanhemmilla tuntuu olevan haastavampaa. Kuume kinnaa itsepintaisesti ylöspäin ja burana tehoaa vähän huonosti. Täytyy napsia kahta pilleriä kerralla. Päätä särkee ja eilen illalla mulla oli näköhäiriöitä, keskellä näkökenttää oli sumea kohta ja reunoilla sahalaitakuvioita, olisikohan ollut niitä samoja, joita migreenin kanssa mainitaan esiintyvän.

Mutta ei tässä sen kummempaa, rauhallista on ollut, kun tytötkin ovat levänneet. Sara vietti eilisen sohvalla ja ulkoilunpuuteharmitukseen söi vähän lunta!

Laura osaa muutenkin tämän rentoutumisen taidon, ja eilen se otti kevyet neljän tunnin päiväunet, ja sen jälkeen onkin ollut kaikin puolin pirteä ja hyväntuulinen.

Päiväkodista tuli jo perjantaina viesti, että useammassa perheessä on koronaa, ja eilen sieltä ilmoitettiin neljän ohjaajankin olevan kipeinä, joten maanantain ovat kokonaan kiinni.

Ystävänpäiväkekkerit päiväkodissa jäävät siis väliin, mutta karkkipäivä sentään kesti tällä kertaa koko viikonlopun. Sara kerkesi kuitenkin viime viikolla askartelemaan kortin.

Laura ei ollut välittänyt sydämistä vaan oli halunnut piirtää kortin vapaalla kädellä.

Joten, kaikesta huolimatta, hyvää ystävänpäivää kaikille!

Täällä ollaan edelleen köhäisiä. Paitsi Sara. Kuumetta ei ole ollut kenelläkään, mutta yskää ja nuhaa kyllä. Laura on siis sairastanut kotona, Sara ollut päivät päiväkodissa.

Lauran aika on sitten välillä meinannut käydä vähän pitkäksi. Alkuviikosta neiti keksi, että tuossahan on avain, sillähän pääsee ulos. Harmi vaan että oli autonavain.

Keskiviikkona piti sulloutua pajukoriin…

Torstaina oli ensin vähän jumppaa…

…ja sitten avustettiin isiä töiden teossa.

Tänään on toistaiseksi oltu aika rauhassa ja katseltu telkkua.

Saran elämä on sujunut päiväkodissa, sielläkin on jumpattu:

Ja askarreltu, tiikerivärityskuva liittyy kiinalaiseen uuteen vuoteen, josta päiväkodissa oli keskusteltu.

Ulkona on satanut lunta lähes taukoamatta, ja melkoiset kinokset meillä jo onkin. Vähän vielä kun sataa niin pihakeinut hautautuvat hankeen…

Vähän harmittaa istua sisällä sairastamassa näillä keleillä, mutta minkäs teet. Onneksi Sara sentään on päässyt nauttimaan talvesta ja lumesta. Toivottavasti ensiviikolla me muutkin.

Hyvää ja viirusvapaata viikonloppua kaikille!

Täällä sitä ollaan kipeinä jälleen! No, Sara ei, mutta me muut. Kurkkukipua, yskää ja nuhaa. Ei tietoa onko koronaa. Allekirjoittanutta ei jaksa enää edes kiinnostaa. Viikonloppu sujui siis nenää niistäessä ja uusi viikko alkaa samoissa merkeissä.

Niin ja olihan meillä lumimyrskykin. Ei mitään uutta täällä, mutta tuuli oli melkoinen ja lumitöitä riitti. Sara niitä kävi innokkaana isin kanssa tekemässä. Lumiukonkin tekivät siinä sivussa.

Porkkananenä lumiukolla, ja pitihän pikkusiskonkin saada oma. Laura miettii, mihin se täällä sisällä laitetaan.

Lauran pukeutumiskokeilut ovat jatkuneet, ja varmistui sekin, että isosiskon esimerkkiä seurataan:

Saralla sattuu olemaan useampi paita tuota samaa kuosia, ja Laura sitten kävi sellaisen ihan itse kaivelemassa siskon laatikosta. Lattia on täynnä sinisiä kumihanskoja. Kuinkas muutenkaan.

Eilen iltatoimien jälkeen Laura oli sitä mieltä, että pyjama kaipasi vielä vähän jotain. Pyjaman päälle sitten lisättiin vähän:

Eli mekko, noin viisi kokoa liian isot housut ja päälle vielä isosiskon t-paita. Tässä asussa sitten nukkumaan. 👍

Laura on muutenkin omatoiminen, heti kun hoksaa, kuinka homma toimii. Seuraavassa tyylinäyte hiusten harjaamisesta. Pinkin harjan Eeva-täti lahjoitti Saralle, mutta saahan sitä toki lainata.

Näin tyylikkäänä meillä sairastetaan, tukka hyvin ja asu viimeisen päälle mietittynä!

Hyvää kuunvaihdetta kaikille!

 

Täällä talvi jatkuu, ja toistaiseksi ollaan oltu terveitäkin. Sara yski maanantai-iltana nukkumaan mennessään, ja aamulla oli sitä mieltä, että hänellä on nuha. No, tiistain tytöt olivat kotona. Ei minkäänlaista nuhaa tai yskää kummallakaan. Saran sairaspäivä näytti tältä:

Joten keskiviikkona jatkui taas elämä päiväkodissa. Siellä on mennyt hyvin. Laurallakin, kuulemma joku päivä tässä hänellä oli keitto loppunut lounaalla, ja ratkaisuna hän oli sitten lähtenyt lusikkansa kanssa kohti viereisen lapsen keittokippoa. Omatoimisuuttakaan ei siis puutu.

Viikonloppuna ulkoiltiin, Laurakin, joka on tähän asti aika hanakasti vastustanut talviulkoilua. 

 

Käytiin merenrannassakin katselemassa, miltä siellä näyttää. Kylmät oli maisemat.

Eikä tarvinnut väentungoksestakaan kärsiä! Mikähän siinä on, mennään puoli vuotta eteenpäin, ja viikonloppuisin ei meinaa sekaan mahtua. 😉

Paluumatkalla piti ottaa vähän lepoa…

Viikonlopun ulkoilut olivat Lauralle niin uuvuttavia, että uni tuli väkisin kesken leikkien… 

Sara on sisällä harjoitellut muun muassa piirtämistä ja palapelin tekemistä, siinäkin aiheena lumi ja talvi, eli Frozen-elokuva 😀 Ihan yksin ei vielä palapelin tekeminen suju, mutta päivä päivältä paremmin!

Laura touhuaa sitten yleensä näitä… no, omia touhujaan. Tässä neiti on esimerkiksi pukeutunut pyjamaan, kahteen mekkoon, pipoon ja eriparihanskoihin. Kovasti näyttää siltä, että pinkki on myös Lauran lempiväri. Kenties isosiskon esimerkillä on jotain tekemistä asian kanssa.

Onneksi tuota isosiskolle pieneksi jäänyttä pinkkiä vaatetusta on Lauralle luvassa pilvin pimein!

Näin täällä Viimsissä, hyvää viikonloppua kaikille!

Terveisiä lumimyrskystä. Lapset lähtivät aamulla taas vaihteeksi päiväkotiin kokeilemaan, kuinka kauan tällä kertaa pysytään terveinä. Ulkona lumi on liikkunut vaakatasossa idästä länteen koko päivän, olohuoneen ikkunan takana lensi välillä muun muassa naapurin grillipeite. Ja sitten kohta melkein se naapuri, kun juoksi sitä peitettä hakemaan.

Lauran naamaan tuuli oli paiskannut keinun päiväkodin pihalla, siitä muistona pieni asfaltti-ihottuma.

Eipä tuo onneksi tahtia näytä hidastavan.

Viikonloppuna meillä oli touhua ja tohinaa vieraiden muodossa, kun kummityttäremme Sofia vanhempineen piipahti. Saralla ja Sofialla on kolme vuotta ikäeroa, mutta energiatasot tuntuvat kohtaavan. Kumpikin liikkuu pääasiassa juosten, paikallaan eivät pysy ollenkaan. Neljä tuntia ne mennä viilettivät, ja kuulemma hauskaa oli. Laurakin aina välillä yritti vähän mennä mukana, mutta vauhti ei ihan vielä piisannut. Sunnuntai menikin sitten koko porukalla toipuessa lauantaista.

Ei täällä sen kummempaa tällä haavaa, yritetään jälleen kerran päästä päiväkotiarkeen kiinni ja toivotaan että pöpöiltä säästytään edes jokunen päivä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

 

No niin, näin se käy: kolme päivää päiväkodissa, sitten tämän vuoden ensimmäinen flunssa. Eli terveisiä vaan taas nuhaneniltä.

Siihen torstaihin asti kaikki päiväkotihommelit sujuivatkin varsin mallikkaasti, seeprakin muisti tulla kotiin, eikä enää seuraavana päivänä edes lähtenyt mukaan päikkyyn.

No, aika lievältä vaikuttaa tämä tauti, ainakin toistaiseksi. Toisin sanoen, niin kuin yleensä, nuhanenät eivät lepää, vaan viipottavat touhuissaan.

Laura on itse, oma-aloitteisesti kaivanut vaatelaatikostaan mekon tuohon pyjaman päälle, ja tennarin jalkaansa, ja kun toisesta jalasta tennari uupui, äidin lenkkikengän korvaamaan puutetta. Laura siis nukkui eilen päiväunet kengät jalassa. Yöksi ne otettiin sentään pois, mutta ei neidin itsensä suostumuksella. Muuten Laura on sitten keskittynyt musisointiin:

Sekä tanssimiseen (erityisesti pyöreällä matolla):

Sara on myös flunsassa, mutta eilen kuitenkin käytiin vähän ulkoilemassa. Pulkalla ajettiin äidin vetämänä, mutta mäkeä ei laskettu… syy ei selvinnyt, luultavasti se oli seuran puute. (Äiti ei kelpaa.)

Lunta täällä meilläkin piisaa ja keli on kaikin puolin talvinen, mutta sen verran uuvuttava oli ulkoilu, että kauppareissulla isin kanssa tuli uni.

No, eilisilta ja tämä päivä onkin sitten keskitytty näihin sisähommiin. Palikoista on rakennettu linnaa ja palapeliä on koottu, ja maalattukin on.

Allekirjoittaneella iski pensseleitä pestessä suorastaan nostalgia, taitaa olla kaksikymmentä vuotta siitä, kun viimeksi jynssäsin akryyliväriä irti sutimista. Silloin kuvataidelukiossa se oli jokapäiväistä hommaa.

Keli ikkunan takana on edelleen oikein talvinen. Suojapäiviäkin on ollut, ja alkuviikosta meidän lumihanki olikin varsin kiiltävä:

Sittemmin on satanut lisää lunta, ja metsässä keli oli suorastaan satumainen.

Meillä on tässä ihan vieressä tuollaonen 23 hehtaarin pikkuruinen suojelualue, johon pääsee viidessä minuutissa puita halaamaan, jos ahdistus iskee. Siellä  saattaa nähdä kauriinkin, ja kesällä hirvikärpäsiä ja punkkeja.

Tuosta pikkupläntiltä ei silti löydy Saran mielestä kaikkein tärkeintä retkikelpoisuustekijää: isoa siirtolohkaretta. Niiden takia pitää matkustaa pari kilometriä vähän isommalle suojelualueelle. Toivottavasti taudit ja kelit kehittyvät sellaiseen suuntaan, ettei tarvitse neljän seinän sisällä kököttää.

Tällaisia terveisiä Viimsistä tällä kertaa. Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen yritämme elvyttää blogin. Palasimme kolmen viikon reissultamme kotiin eilen, ja tyttöset ovat palailemassa omaan arkeensa päiväkodissa. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että päästäisiin edes tammikuun loppuun sairastumatta.

Syksyhän meillä meni täydellis-totaalisesti poskelleen tuon sairastelun takia. Laura söi yhden antibioottikuurinkin, ja pisteeksi iin päälle marras-joulukuun vaihteessa sairastettiin oksennustauti koko perheen voimin.

No, joulunviettoon lähdettiinkin sitten jo joulukuun alussa, ehdittiin juuri ja juuri kaikki oksennuspyykit pesemään ennen lähtöä.

Sara matkusti Helsingistä Tampereelle junalla Nonna-mumman kanssa, ja tällä kertaa poistuminen oikealla asemallakin onnistui.

Matkaa jatkettiin Tampereelta Lapualle autolla ja Lapualla jouluvalmistelut aloitettiinkin hetimmiten seuraavana päivänä. Pipareita leivottiin useaan otteeseen ja pieni talokin rakennettiin. (Kuvamateriaali talosta tosin puuttuu.) Sara leipoi jo sujuvasti, Laura taisi keskittyä jauhojen sirotteluun ja taikinan popsimiseen.

Esiliinat taitavat olla molemmilla tytöillä äidin vanhoja, jostain 80- tai 90-luvuilta.

Lauran leipomisessa kaulintakin käytettiin enemmän lihanuijanomaisesti, mutta kaikesta huolimatta riittävästi pipareita pääsi uuniinkin asti. 🙂

Jouluvalmisteluihin kuului tietysti myös koristelu, myös itsensä. S-marketista löytyi hienot poronsarvet, joita äitikin lainasi moneen otteeseen joulun aikana. Sara ilmoitti pukevansa sarvet päiväkotiinkin, mutta tänä aamuna ne kuitenkin jäivät kotiin. Ehkäpä ensijouluna sitten.

Laurakin kokeili erilaisia joulutyylejä, tässä testissä mumman silmälasit:

Joulunodotus Lapualla sujui kaikin puolin rauhallisesti, mutta sitkeässä oli Lauran ja äidin yskä ja kurkkukipu. Ulkoilut jäivät meillä sen takia vähäisiksi, vaikka ulkona olikin upea talvisää.

Ihailimme sitä, ja syreenipuskassa sekä pihlajissa aterioivia punatulkkuja sitten ikkunan läpi. Lauraa ei tosin jaksanut luminen maisema ja punatulkut ihan hirmuisesti kiinnostaa.

Sara puolestaan oli terve ja energinen oma itsensä koko joulukuun, ja piti mummankin melko lailla kiireisenä.

Ulkoilua, kaupassakäyntiä ja vähän taukojumppaa ulkoilua odotellessa. Vai olikohan se ulkoilun jälkeen… kenties molemmin.

Lopulta koitti myös se viisivuotissynttäri! Heti aamusta paketit odottivat pöydällä, ja loppupäivä kuluikin synttärijuhlien ja jouluaaton valmisteluissa. Illalla odottavan aika meinasi käydä pitkäksi, ja vieraita odotettiin hartaasti, mutta tulivat ne sieltä lopulta, ja hauskaa oli, jopa niin hauskaa, että äiti ei ehtinyt ottaa yhtään kuvaa ja sankari nukahti illan päätteeksi nojatuoliin.

Jouluaatto sujuikin sitten rauhallisissa tunnelmissa, sen verran tohinantäyteisiä olivat päivät ennen synttäreitä. Tapaninpäivän illalla pakkasimme itsemme kaikkine tavaroinemme taas autoon, ja suuntasimme Poriin.

Siellä Sara pääsi viimein oman ikäiseensä seuraan, kun serkkupojatkin olivat paikalla. Lapualla ei tällä haavaa ollut leikkikavereita, joten poikien tapaamista oli jo kovasti odotettu.

Lauraa ei leikkiseura vielä jaksa paljoa kiinnostaa, mutta kaikenlaiset omat touhut kylläkin. Esimerkiksi isin vanhaa autoa oli kiva ajella.

Yksi puute siitä kuitenkin löytyi: teline kännykälle!

Porista jatkettiin vielä Kangasalle. Lisää leikkimistä serkkupoikien kanssa ja piipahdettiinpa tapaamassa Lauran kummitätiäkin Tampereella. Laura halusi vielä pukeutua tontuksi, vaikka tässä kohtaa oli jo vuosikin vaihdettu.

Sara pääsi serkkujen mukana mäenlaskun makuunkin, lasku sujui niin pulkalla, liukurilla kuin Stigallakin. Joskin kipparinkyvyissä on vielä kehittämistä, ainakin Eemilin mielestä!

Lauraa ei mäenlaskut tällä kertaa kiinnostaneet… Ulkoilu tuntuu työläältä kylmässä kelissä ja talvivarusteissa. No, yritetään vielä uudemman kerran täällä kotipuolessa, jospa Laurakin lähtisi pulkkamäkeen. Toistaiseksi on kyllä suojasää.

Vuoden ensimmäisenä maanantaina oli vihdoin kotiinpaluun aika. Laura löysi vielä viime metreillä itselleen mieluisen pehmolelun serkkupoika Leevin varastoista. Leevi ei kuulemma enää pehmoseepralla välittänyt leikkiä, joten Laura sai pehmon ihan ikiomaksi. Se toimikin heti automatkalla hyvänä tyynynä.

Ja tänään se lähti mukaan päiväkotiin. Kohtapuoliin katsotaan, muistaako seepra lähteä päiväkodista kotiinkin. Ja sitten huomenna uudestaan.

Hyvää loppiaista Suomeen, meillä täällä Virossa on ihan tavallinen arkipäivä huomenna!

Oikeasti on marraskuu, mutta blogissa ollaan vasta elokuussa… No jaa, sanottakoon että neitien sairastelut ja muut sensellaiset ovat vaikeuttaneet elämää, ja blogin päivittämistä on vaikeuttanut epätoimiva tekniikka. Kenellekköhän sitä soittais…

 

Tosiaan, reippaan reissukesän jälkeen ehdittiin nauttia kesäkeleistä kotonakin, tosin ei hirveän pitkään. Sara puoliksi asui trampalla, ja pääsi Laurakin siellä silloin tällöin vähän hypähtämään. Mukana tärkeä varuste: vappuviuhkat. Kyllä on kestävää tavaraa, ei voi muuta sanoa…

 

Lauran suosikkihommia ulkona on hiekkalaatikolla tonkiminen. Siellä tämä pikkuneiti istui tuntitolkulla, ja epäilen että muutama lusikallinen hiekkaa vilahti suuhunkin… Kuvassa myös robottiruohonleikkuri latausasemassaan.

Laura tykkää hiekan lisäksi tonkia myös multaa. Tällä äiti-ihmisellä oli menneenä kesänä niin innokkaat puutarha-apulaiset, että istutukset jäivät suorastaan tekemättä. Ja hyvä niin. Olipahan Lauralle sitäkin enemmän tongittavaa.

Lieneekö tämä jokin luontainen maa-aineskylpy? Eikös ne nykyään tee jotain metsämikrobisuihkeita ja mitälie. Meidän Lauralta luonnistuu ihan vaistonvaraisesti nämä mikrobihommelit.

Tuolla etupihankulmassa meillä kasvaa kolme tyrnipensasta, ja tänä kesänä saatiin oikein satoakin. Sara kävi sieltä poimimassa tyrnejä omaan ämpäriin. Suuhun menivät kaikki, ei riittänyt pakastettavaksi asti… mutta ihan kohtuullinen määrä marjoja popsittiin!

Elokuussa käytiin vähän vilkaisemassa meidän lähimetsän retkeilymahdollisuuksia, ja todettiin ne aivan erinomaisiksi. Viimsissä on isot alueet metsää suojelussa, onneksi, koska tässäkin kuvassa näkyvä kuusikko on tosi hieno paikka.

Etenkin Sara tosin innostui eniten siirtolohkareista, joita niitäkin löytyy sieltä täältä. Tämä ei ollut edes metsäretken suurin. Sara kiipparoi ihan hyvin jo kiven päälle, Lauralla tarmoa on hirveästi, taitoa ei yhtään, ja mielenpahoitushan siitäkin seurasi, kun tätä kiipeilyä piti vanhempien lopulta vähän rajoittaa.

Mitäs se metsäretki olisi ilman eväitä… Oikein passeli nuotiopaikkakin löytyi, mutta jätettiin makkaranpaisto seuraavaan kertaan.

Metsäretken lisäksi retkeiltiin Kadriorun leikkipuistossa. Siellä on Saran lemppari, kierreliukumäki. Saralla on muutenkin sellainen tekniikka näissä leikkipuistoissa, että fiksoidutaan johonkin ja sitten ollaan siinä yhdessä kohdassa koko aika. 

Lauralla on vähän toisenlainen meininki, liukumäet esimerkiksi pitää mennä näin alhaalta ylöspäin. Eikä väistetä jos ylhäältä on joku tulossa päälle.

Sara oppi senkin, että jos aikoo laskea liukumäkeä, paljaat jalat eivät ole paras mahdollinen vaihtoehto! 😀

Mutta luisti se laskeminen siitä huolimatta.

Ja Laura, no, Lauralla on nämä omat kuviot… Selkenee tästä seuraavasta videosta. Sanoin on vähän vaikea kuvailla.

Tärkeintähän toki on, että leikkipuistossa kaikki viihtyvät. Ja pallo oli luonnollisesti mukana siltä varalta, jos sattuisi tylsä hetki yllättämään.

 

Ja isoja puita löytyy puistostakin. Tämä taisi olla tammi… Vähän lisää niitä hyviä metsähöysteitä kyytiin.

Syyskuuhun siirryttäessä oli sitten luvassa vähän lisää omenapuun istutushommaa. Oltiin niin menestyksekkäästi saatu omenatarha alulle Lapualla, että piti vielä vähän jatkaa täällä kotonakin. Oman pihan omenapuita ei paljoa vielä halailla, mutta Laura tässä tarkastaa saapuneen tavaran. Ihan kuin siellä olisi vähän multaa, jota voisi tonkia!

 

Syyskuun puuhista sitten hiukan myöhemmin… Toivon mukaan sen verran pian, että saataisiin karannut aika kiinni marraskuun aikana!

Hyvää isänpäivää ja alkavaa viikkoa!