Perhe Tuomainen

Pääsiäistä edeltävä viikko oli meillä touhua täynnä, kun ensin tiistaina oli Lauran neuvola ja keskiviikkona Saran teatterikerhon kevätnäytelmä.

Lauralla neuvolakäynnit kestävät yleensä muutaman tunnin, koska ensinnäkin, neuvolan odotushuoneessa on tosi kivoja leluja, etenkin tämä xylofonikoira…

…ja neuvolan ulkopuolella on Jokilaakson matkailupuutarha ja tämä erittäin kiintoisa koskenranta!

Sara on mahduttanut vähän joka väliin ajoharjoituksia uudella Jopolla, ja hyvinhän meno jo sujuukin.

Siitä innostuneena Laurakin päätti ottaa pyörät alle. Apupyörien avulla tosin, mutta hienosti sujui!

Pääsiäisenä sitten pikkuserkut tulivat lomaansa viettämään omaan ämmiläänsä joka on kilometrin päässä tästä Saran mummolasta, joka nykyään on myös meidän kotiosoitteemme. Pikkuserkkujen kanssa Sara kävi virpomassa naapurin isosedät, lisäksi leikittiin sekä ulkona että sisällä ja tietysti syötiin kasoittain pääsiäismunia.

Lauantai-iltana syttyivät pääsiäisvalkeat. Lakeuden laidalla asumisessa on puolensa, tätäkin valkeaa saimme ihailla keittiön ikkunasta.

Pääsiäisen ohjelmaan mahtui myös retki Simpsiönvuorella sijaitsevalle Rytilammelle. Saralle kaikista tärkeintä reissussa oli eväät, Lauralle kävely. Laura olisikin aivan sujuvasti lähtenyt vastaantulleen porukan mukaan, ellei allekirjoittanut olisi kädestä pitäen estänyt. Siitä vain jonon jatkoksi, kun samanikäisiä lapsia näytti polulla kulkevan!

Vierailimme me tyttöjen edesmenneen isoisän rakentamalla jokikämpälläkin, keskellä peltolakeutta. Kämpällä ei ole käyty vuosikausiin, mutta pystyssä oli, eikä kattokaan ollut lähtenyt tuulen mukaan. Kuvaa ei kämpästä tullut otettua, se sitten myöhemmin.

Pääsiäisen jälkeen sitten hetkeksi paluu arkeen, vähän ehdittiin sairastaakin, ja tietysti pomppia trampalla, ennen kuin sitten pakattiin taas vaihteeksi reput ja suunnattiin vapunviettoon Viimsin kotiin.

Ja Viimsissä sitten onkin sairastettu koko vappu! Huomenna paluu Pohjanmaalle ja toivottavasti kohta myös normaaliarkeen.

Taisi se sieltä vihdoinkin tulla. Viime viikot on sää sahannut edestakaisin, mikä on kiristänyt hermoja etenkin vaaterintamalla. Samaten kulkuvälinerintamalla, kun ei tiedä että pitääkö olla pyörät vai jalakset vai molemmat.

Metsäretkeilyyn kelit ovat kuitenkin olleet mitä parhaimmat ja sitä onkin tehty sekä vapaa-ajalla, että päiväkodissa. (Koulusta on retkeilty lähinnä uimahalliin.) Saran jo vuosia sitten lahjaksi saama kaasukeitinkin pääsi aloittamaan uransa Käräjäkivellä lättyjen paistossa.

Lauran päiväkotiryhmä Peikkoset retkeilee paljon lähimetsissä, silloin tällöin myös päiväkodin läheisellä Peikkopurolla.

Ja sitten, lopulta koitti huhtikuu ja synttärit. Sara aloitti suunnittelun hyvissä ajoin ja ehdotti tarjoiluksi donitseja. Luonnollisesti kakkukin piti olla ja kynttilät puhaltaa, koko perheen voimin. Lahja-asioissakin isosisko oli asialla ja muistutteli ja kyseli, että onko äiti muistanut niitä lahjoja hankkia. Itse hän halusi antaa Lauralle lahjaksi pehmodinosauruksen, mikä löytyikin sopivasti Halpa Hallista.

Hatut tietysti kuuluvat olennaisesti synttäreihin, mutta Lauran mielestä parasta taisi olla ilmapallot. Niitä oli paljon ja niillä leikkiessä kuuluu aina laulaa ”happy birthday to you”.

Nyt sitten sääennuste näyttää siltä, että vihdoin päästään eroon talvivaatteista. Saralle on jo hankittu uusi (käytetty) Jopo (pinkki, luonnollisesti) ja sillä on kouluun poljettu kaksi kertaa. Koulun pihalla se sulautuu luonnollisesti muiden lähes samanväristen Jopojen joukkoon.

Huomisen keli ja kadunlakaisutilannekin näyttävät sen verran lupaavilta, että allekirjoittanut saattaa päästä koululaista saattelemaan rullaluistimilla!

Niin tuli ja meni hiihtoloma, paljon vähemmän talvisissa merkeissä kun toivottiin. Mutta kivaa oli kuitenkin.

Hiihtämään ei tosin päästy. Sara pääsi kuitenkin korkkaamaan laskettelun uutena lajina hiukan ennen lomaa Simpsiöllä, missä myös allekirjoittanut on laskettelunsa aloittanut kuuden (muistaakseni) vuoden iässä.

Keli oli mitä parhain ja rinteessä viihdyttiinkin kokonaiset kolme tuntia (miinus muffinitauko), minä aikana Sara sai hienosti perusteet haltuun.

Laura kokeili yhtenä pakkaspäivänä päiväkodissa villasukkakävelyä, ja sekin oli kuulemma ollut tosi hauskaa. Kiitos Anja-tädin, kolme sukkaparia löytyi helposti!

Hiihtoloma sen sijaan alkoi talvettomissa merkeissä, ja sen takia olikin hyvä suunnata Viron visiitille. Reissaaminen sujui kaikilta niin kuin ammattilaisilta, vaikka laivamatkalla vähän keinuttikin.

Viimsissä odotti toinen koti ihan sellaisena kuin se sinne jäikin. Laura oli iloinen päästessään omalle trampalle pomppimaan ja omaan liukumäkeen laskemaan.

Lähileikkipuiston pienessä pulkkamäessäkin käytiin, ja Laura halusi välttämättä laskea isojen poikien perässä, vaikka toinen puoli mäkeä olisi ollut ihan tyhjillään. Sara viihtyi puistossa enemmänkin, myös leikkimässä ja kiipeilemässä.

Yhden entisen koulukaverinkin kanssa Sara ehti käydä Skyparkissa remuamassa, ja keskiviikkona seilattiinkin jo takaisin Suomeen.

Torstaina perhe Säippä saapui vierailulle ja siinä se loppuviikko sitten hujahtikin, Duudsoneitten activity-parkissa Seinäjoella, pulkkamäessä Simpsiöllä ja muuten vain hengaillessa.

Nyt on jo arkeen palattu, ja jännityksellä seurataan, tuleeko talvi vielä. Sara oli toista kertaa rinteessä tänään koulun kanssa, mutta Laura löysi kesäkenkänsä ja totesi että ”laittaa kengät”. Ja pitihän niissä tennareissa sitten käydä vähän kaatumassa ulkona. Ei ole vielä kesä tullut, ei.

Viimeiset pari viikkoa ollaan menty normimeiningissä, koulua, päiväkotia, vähän luistelua ja metsäretkeä ja mitä näitä nyt on, talvisia puuhia.

Torstaina saatiin uudet liukuritkin, kun Laura päiväkodin pihassa ensin demonstroi että sellainen olisi hyvä.

Saran kanssa käytiin sitten Simpsiönvuoren pulkkamäki testaamassa ystävänpäivän kunniaksi!

Puoli vuotta maalaiselämää takana, ja voidaan ehkä varovaisesti todeta että ihan hyvin on mennyt! Tärkeimmät asiat, eli koulu ja päiväkoti, järjestyivät oikein mallikkaasti, ja niiden ympärille on ollut ihan hyvä rakennella muita rutiineja.

Jorma voisi kyllä varmaan kirjan kirjoittaa yrittäjän elämästä Suomessa, Virossa sekä niiden välissä, ja sen jälkeen ehkä sitten vanhan ja huonokuntoisen talon remontoimisesta…että tekemisen puutetta ei ainakaan ole näköpiirissä.

Viime kesänä siis ensimmäisenä virallisiksi lapualaisiksi ryhdyimme minä ja Sara, noin kuukautta myöhemmin Laura ja joulun aikaan Jorma.

Kesä sujui tavanomaisissa touhuissa, Sara vietti paljon aikaa pihavaahterassa

ja Lauraa kiinnostivat kovasti pihapiirin siilit ja naapurin kissat.

Elokuussa Sara aloitti koulun reippain mielin Poutussa, eli keltaisessa kyläkoulussa joen toisella puolella, samassa missä kolme esipolvea on koulutiensä aloittanut. Koulu on nyt jo 105-vuotias.

Koulumatkat sujuvat enimmäkseen kävellen, matkaa on kilometri. Sara totesi jo heti syksyllä, että matkalla on kaksi siltaa: ensin pieni silta Isoluoman yli (näkyy kuvassa kun oikein tihrustaa, kuin myös kauempana pusikon keskellä edellä mainittu remonttikohde)

ja sitten iso silta Lapuanjoen yli.

Kuva isolta sillalta joelle. Tuosta rinkuloiden ylitse päästiin yhden kerran oikaisemaan jäätä pitkin, muuten kelit ovat olleet niin lämpimät ettei jäälle ole ollut asiaa.

Että tilaa on. Peltoja on joka puolella ja ruokapöydästäkin näkyy hyvällä kelillä neljän kilometrin päähän.

Naapurissa asu etelän puolella Eero-setä ja lännessä Ville-setä, toisella puolella tietä on broilerikanala ja vähän matkan päässä sikala. Joitakin kertoja koulumatkalla on kuultu ”hyi, mikä täällä haisee?” Toisaalta joskus kahdeksan aamuina tuoksuu pulla: kilometrin päässä on Lapuan leivän leipomo.

Ja elokuussa tietysti tuoksui kypsä vilja, ja teillä köröttelivät puimurit ja traktorit.

Erityisesti Lauraa nämä avarat maisemat kutsuvat seikkailemaan, osasyynä ehkä lempparilaulu leijonanmetsästys, jossa mennään läpi korkean heinikon ja yli joen siltaa pitkin. Rapapelto ei juuri menoa hidastanut kun sen tuolla puolen siinteli joki.

Tuossa kohtaa tosin ei sitä siltaa ole, joten lätäkköhyppelyn jälkeen palattiin kotiin. Vaatteissa oli putsaamista, mutta toisaalta täällä maalla rapaiset vaatteet kuuluvat elämään, eikä niitä kukaan sen suuremmin ihmettele.

On meillä peltojen lisäksi metsääkin tuossa ihan vieressä. Nimeltään metsä on Käräjäkivenneva, koska nevaa se oli vielä sata vuotta sitten. Nyt se on ojitettua talousmetsää, mutta Käräjäkivenä tunnettu siirtolohkare on luokiteltu muinaismuistoksi ja sen ympärillä metsä saa olla ja kaatua ja kasvaa kääpää.

Ja vaikka neva on ojitettu ja metsäksi kasvanut, löytyy sieltä sen verran suota vielä, ettei karpaloita tarvitse kauempaa hakea.

Ja onhan meillä ”vuoriakin” täällä. Ensinnäkin, Simpsiönvuorella on laskettelukeskus, hiihtolatuja, luontopolkuja ja frisbeegolf-rata. Ja maauimala, jonka rannalla Laura tosin totesi osuvasti että ”lätäkkö”. Ollaan ehkä päästy tottumaan merenrantoihin.

Kuntoportaatkin Simpsiönvuorelta löytyvät ja niitäkin on juoksenneltu ylös jo monta kertaa.

Lauran lemppari on ylös portaita ja alas juosten laskettelumäkeä tai hiihtolatua pitkin, täysiä. Alamäkijuoksusta ei sattuneesta syystä ole kuvamateriaalia.

Toinen vuori on sitten Ritavuori, missä on Lauran päiväkoti. Lauran ryhmän nimi onkin osuvasti Peikkoset, naapurissa on Maahisia ja Menninkäisiä ja Metsänhaltioita.

Peikkoset viettävätkin paljon aikaa ulkona ja lähimetsissä, ja syksyllä taisivat perunannostopuuhissakin olla. Lauran mielestä kenties parhainta on kuitenkin se, kun Härmän Liikenteen iso valkoinen linjuri tulee ja hakee retkelle, milloin minnekin!

Ja niin, onhan meillä täällä tosiaan uimahalli ja jäähalli, joista toinen on aina täynnä ja toinen…ei.

Seuraavaksi toivotaan että vielä tulisi talvisia kelejä, päästäisiin ehkä Saran kanssa laskettelua kokeilemaan ja tietysti oikaisemaan jään yli koulumatkalla. Toisaalta, kyllä meillä joku lätäkkökeleistäkin tykkää!

Terveisiä täältä Lapualta, missä onkin tullut kesä nyt talven keskelle. Ilmastonmuutoksen myötä varmaan voidaan harkita josko tammikuun nimi muutettaisiin pääkallokuuksi. Ihan turha lähteä jäähallille kun omassa pihassakin voi luistella.

(Jäähallillakin on käyty, terv. Sara ja Saran äiti)

Joulu ja vuodenvaihde sujuivat rauhallisissa merkeissä, ja Saran synttärilahjaksi saama (Squishmallows) Monopoli on ollut kovassa käytössä kun Sara ja kaksi kokenutta yrittäjää ovat istuneet pelaamassa peliluolassaan 😄

Saran synttärit juhlittiin aatonaattona, vieraina kolme pikkuserkkua vanhempineen ja kummisetä. Sankarilla oli niin kiire ettei edes kakkua ehtinyt syömään, mutta hauskaa kuulemma oli. Allekirjoittaneella oli niin kiire ettei kuvia ehtinyt ottaa.

Jouluna meillä vieraili joulupukki joka toi Saralle viisi pakettia, mikä olikin kuulemma juuri sopiva määrä. Saatiin me muutkin lahjoja, Lauran lemppari taisi olla robottikäärme.

Joulun jälkeen käytiin pikku retkellä lähimetsässä käräjäkivellä.

Potkukelkkailtukin on, ja ylipäänsä otettu aika rauhallisesti.

Kouluun ja päiväkotiin palattiin loman jälkeen mukavissa merkeissä, Laurakin jaksaa aamulla kampeutua sängystä ylös kun sanotaan että päiväkotiin ollaan menossa.

Viime viikonlopusta alkaen oli sitten ohjelmassa vuoden ensimmäinen flunssa, ja se olikin aika kova. Laura oli useamman päivän kovassa kuumeessa ja Sarakin ihan vuode(sohva)potilaana pari päivää.

Huomenna maanantaina taas paluu arkeen, toki tänään sunnuntaina on ohjelmassa uimahallireissu. Sara on talven aikana oppinut uimaan ja nyt meillä onkin sitten tosi innokas uimari, joka vie mummaa tai äitiä uimahalliin tämän tästä! 😅

Vielä tässä nyt kuitenkin pidetään sormia ja varpaita ristissä että saataisiin vielä niitä talvisempiakin kelejä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Uuden vuoden kunniaksi yritämme puhaltaa uutta henkeä tähän kuolleeseen blogiin, jospa tekniset ongelmat vihdoin olisivat takanapäin.

Testimielessä toivotamme rattoisaa vuodenvaihdetta kaikille!

Jos kelataan muutama viikko takaisinpäin… elo näytti tältä:

Perhe Säippä oli vierailulla Viimsissä ja ensimmäisenä tietysti testattiin paikalliset liikuntamahdollisuudet.

Vierailu sujui kaikin puolin mallikkaasti muutenkin. Erityisesti kouluikään ehtineet serkukset onnistuivat touhuamaan yllättävänkin sopuisasti ja harmonisesti.

Pitkä viikonloppu kului siis lähinnä hengatessa ja ulkoillessa. Tallinnan hieno merimuseo käytiin katsastamassa, ja hienohan se oli.

Siellä pääsi vierailemaan sukellusveneessä ja kokeilemaan vaikkapa lentosimulaattoria:

Ja tällaistakin, tosin tähtäilymielessä vain:

 

Lauraa eivät paljoa jaksaneet museon nähtävyydet kiinnostaa, hienointa olivat uloskäynnin luiska, jota piti juosta edestakaisin, sekä akvaario ja kalat. Onnistui pikkuneiti kuitenkin päänsä lyömään sukellusveneen köliin siitä alta kulkiessaan. Varmaan aika harva on saman kokenut!

Museovierailun jälkeen päärynä vihdoin teki selvää heiluvasta hampaasta. Mikä helpotus se olikaan, hammas oli kiusannut heilumisellaan jo päiväkausia.

Perhe Säipän vanavedessä myös perhe Tuomainen suuntasi Suomeen syyslomaa viettämään. Laivalla ahtaajat olivat taas sitä mieltä, että kyllä automatkustajat ihan hyvin voivat ryömiä autojen ikkunoista ulos ja sitten lähtiessä takaisin sisään.

Syysloma aloitettiin Porista, ja varsin soveliaissa merkeissä kaikin puolin:

Lauralle erityisen mieluisa oli pienenpieni kuralätäkkö, jonka äärellä vietetiin varmasti yhteensä kolme tuntia. Eikä sieltä kai sovinnolla lähdetty sittenkään, mutta auringonpentele laski ja kylmä ja pimeä alkoi tulla.

Sara ehti sillä välin käydä ottamassa haltuun Pelle Hermannin tämän hetken ykköshuvitusta, eli köysirataa.

Kyllä Laurakin sinne Pelle Hermanniin pääsi leikkimään. Tällä kertaa touhuttiin hiukan muutakin kuin keinumista, ja lopulta neiti itse totesi, että on aika lähteä. Ilman niitä sanoja asiaa on tietysti vaikea ilmaista, mutta kyllä Laura keinot keksii.

Tässähän on musta auto, sen täytyy olla meidän. Jonotetaan siihen. Mutta ei, äiti tuli ja selitti, että tämä on joku Mondeo. No, se olikin vähän pienenpuoloinen. Tämä sen täytyy olla:

Tuosta vasemman takarenkaan kohdilta on ennenkin sisään menty. Mutta taasen tulee äiti ja yrittää viedä pois. Niin sitkeä oli tämä neiti, että isin piti lopulta tulla kantamaan jonottaja oikean auton luo.

Ja sitten pian jo Escalade suuntasikin Lapualle. Siellä, vihdoin, se toinen kurpitsakin pääsi sisuksistaan. Ja mikä sen parempi piilopaikka pienille pehmoleluille!

Syysloma kului siinä entisenlaisissa rennoissa merkeissä, Sara kävi ulkoilemassa muun muassa jo tutuksi tulleella Käräjäkivellä, testailemassa Lapuan köysiratatarjontaa sekä tietysti Seinäjoen Hop Loppia.

Äiti- ja isi-ihmisen projekti nimeltään pihasiivous jatkui menestyksekkäästi, pari kuormaa romuja kaatopaikalle ja loppuaika tämän epätoivoisen kanukan kimpussa:

Mutta nytpä se on kaadettu. Mihinkä ne kaikki risut vain laitetaan, sen kun vielä keksisi… No, se on seuraavan kerran ongelma sitten. Viikko vieri ja edessä oli kotiinpaluu. Laivalla aika kului leikkipaikassa, ja isi kävi sillä välin ostelemassa kaupasta toisen samanlaisen mekon Lauralle. Koska mikään muu ei käy. Tämä yksi ja sama mekko ja sen kanssa yhdet ja samat sukkahousut. No, nyt on kahdet kumpiakin.

Heti maanantaina olikin sitten halloween ja koulun halloween-juhlat, joihin äiti Tuomainen osallistui Saran kanssa. Sen verran menoa ja meininkiä oli, että kuvat jäivät äitiltä ottamatta. Tässä tämä pikkusisko sentään esittelee Saran asustetta:

Onneksi koulun sivuilta varmaan löytyy kuvia halloweenistakin. Ilmeisesti joku juhlamieli tarttui tähän pikkusiskoon niin tiukasti, että marraskuun ensimmäisen päivän iltana oli aivan välttämättä pakko päästä ulos askartelemaan ulkoseinään tällainen halloween-aiheinen taideteos:

Niin saatiin kuu vaihdettua ja sen jälkeen ehdittiin muutama päivä elää normielämää, ennen kuin perheen pienimmäinen tuli kipeäksi. Melkein kaksi viikkoa sitä on nyt sitten sairastettukin, mutta tänään pikkuneiti palasi päiväkotiin.

Vaikka jo toissapäivänä oli kova into lähteä isin ja siskon mukaan aamulla. Kengätkin Laura sai itse jalkaan, mutta takin kanssa olisi tarvinnut äidin apua.

Isänpäiväkin oli ja meni, silloin sentään uskaltauduttiin ulkoilemaan rannalle, mikä olikin niin hienoa, että eihän sieltä olisi lähdetty pois millään.

Ja nyt sitä onkin jo sitten lumi maassa. Eilen illalla allekirjoittanut kävi taas juoksentelemassa (pohkeet kestävät menoa jo paljon paremmin) rannalla ja törmäsi tällaiseen otukseen:

Ensimmäinen kerta kun tapaan meduusan näissä vesissä! Pitää ilmeisesti pitää silmät hiukan paremmin auki jatkossa.

Näin sitä on päästy jo marraskuun puoliväliin ja talvikin sieltä näyttäisi olevan tulossa. Toivotaan että lunta tulee, Sara ainakin odottaa jo innolla.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

 

Vielä ehtii, 34 minuuttia perjantaita jäljellä!

Lokakuuhun on jo tähän mennessä mahtunut yhtä sun toista. Alkukuusta meininki oli kaikin puolin normaalia. Tytöt kävivät koulussa ja päiväkodissa ja väliajat nautittiin syksystä.

Lauralla on keinussa mukana rannekello ja lehti. Keinussa viihdytään edelleen vähintään tunti, onneksi tuossa lähileikkipuistossa käy porukkaa aika harvakseltaan, joten ei tarvi väkisin nyhtää neitiä keinusta irti.

Allekirjoittaneelle kesällä ostettu pipo on muuten edelleen Lauran lemppari. Pikkuneidillä on kolme muutakin pipoa, on violettia, pinkkiä ja mansikkakuosia, mutta paras on äidin pipo. Tuskin sitä äiti ikinä käyttöön saakaan.

Sara on käynyt tasaiseen leikkimässä Emily-ystävän kanssa Kadriorussa, ja viikonloppuna sen jälkeen vielä vähän kotikylän leikkipuistossa. Sadetakki on edelleen paras takki.

Lokakuussa alkoi Halloween-kurpitsat ja kummitukset ryömiä koloistaan, ja Sara ilmoitti että kurpitsalyhty pitäisi saada. No, ruokatilaukseen pistettiin sitten myös kurpitsa. Minimimäärä 5 kg. No. Saadaan sitten parikin lyhtyä.

Viime viikonloppuna sitten aherrettiin sekä lyhdyn että piirakan parissa.

Allekirjoittaneen homma oli kovertaa kurpitsa ja tehdä siitä lyhty, mikä onkin se kaikista hikisin homma… Mutta kun piirakanteon hetki koitti, oli apulainen innokkaasti mukana.

Piirakkataikinan tekemisessä parasta on voi. Se olisi pitänyt saada laittaa heti ensimmäisenä, ja odotus oli pitkä kun ensin piti vatkata munia ja sokeria ja mitata ja yhdistellä kuiva aineita ja sitten vielä sekoittaa mokomat, ennen kuin sitä voita päästiin lisäämään. Mutta vihdoin koitti sekin hetki.

Lopputulos oli hyvä kaikin puolin. Sara söi piirakkaa lauantai-iltana, mutta sunnuntaina se ei enää maistunutkaan. Siitä sen sitten arvasi, että joku pöpö on päässyt iskemään. Piirakanpala jäi syömättä ja Sara siirtyi sohvalle lepäämään, ja lepäsikin siinä sitten koko sunnuntain. Samaten lepäsi toisella laidalla sohvaa Laura, joka nukkui suuremman osan päivästä.

Maanantaina Saralla oli vielä kuumetta ja Laurakin otti vielä rauhallisesti, mutta tiistaina oli täysi meno päällä. Tauti oli omituinen ja pikainen, kummallakaan ei ollut kuumeen ja Saran mainitseman kurkkukivun lisäksi mitään muita oireita. Kumpikaan meistä vanhemmista ei tautia ilmeisesti edes saanut.

Keskiviikkona siis normimeininki jatkui. Torstai-iltana sitten saapui mumma, ja perjantaina Sara edusti mumman kanssa Tuomaisten perhettä koulun avajaisissa. Luultavasti avajaisista on kuvamateriaalia koulun nettisivuilla ja Facebookissa, en ole vielä itse ehtinyt vilkaista.

Sitten mumma saateltiin laivalle ja seuraavalla laivalla saapui vierailulle perhe Säippä.

Ja nyt, ollaan jo siirrytty lauantain puolelle näissä perjantaiterveisissä… toivotaan että tämän vierailun jälkeen on kuvamateriaalia siitä toisestakin kurpitsalyhdystä!

Hyvää viikonloppua kaikille!

 

 

Köhät alkavat olla takanapäin. Kop kop vaan puuta; toivotaan että saataisiin olla terveitä edes hetkisen aikaa.

Allekirjoittanuthan kokeili sitten köhästä pääsyn kunniaksi, miten hölkkä sujuu paljasjalkakengillä. Piritan ranta on erinomainen lenkkipaikka, ja hyvinhän se hölkkäkin sujui. Tiesin ottaa varovasti, koska jalkojen pitää tottua tuohon päkiäjuoksuun.

Mutta koska keli oli erinomainen ja hölkkäily (pieninä pätkinä kävelyn lomassa) sujui, niin sama uudestaan seuraavana päivänä.

No. Sitten koitti sunnuntai, se toisen lenkin jälkeinen päivä, nousin sängystä ja totesin, että enpä ole ennen kokenut näin infernaalista jumia pohkeissa. Kävely ei meinannut luonnistua. Että ei mitään turhia neuvoja ne, joissa kehotetaan ottamaan varovasti. Kaksi päivää kävelin niin kuin ankka ikään. Onneksi se sitten siitä alkoi helpottaa ja nyt jo taas suunnittelen josko uskaltautuisin kokeilemaan uudestaan.

Samalla kun äiti-ihminen tuhosi pohkeitaan, Sara oli lauantaikoulussa. Eskarilaisten ei ollut siihen pakko osallistua, mutta Sara halusi ehdottomasti. Mikä ei sinänsä yllätä. Eritoten, kun lauantain liikuntapäivään sai ottaa perheenjäsenen mukaan, ja mumma oli tulossa käymään. Niin menivät Sara ja mumma lauantaikouluun, ja niinkin hauskasti kävi, että sinne oli saapunut vieras Lapualta, kyläkoulun johtava opettaja, jonka mumma hyvin tunsi. Maailma se on pieni ja ihmeellinen paikka.

Ja hauskaa siellä koulussa oli lauantainakin ollut, vaikka ohjelma olikin eskarilaiselle jopa raskaanpuoloinen. Onneksi kuivalla kelillä voi ottaa pientä lepoa tarpeen vaatiessa.

Koulun nettisivuilla ja eritoten facebook-sivulla on lisää kuvia muun muassa tuosta lauantain liikuntapäivästä.

Lauran viikonloppu sujui kotosalla normaalilla ulkoilumeiningillä, eli ulos kiikkumaan, kiikutaan kaksi tuntia ja sitten mahdollisesti jotain muuta, jos ei ole jo kiire sisälle. Kuvia viime viikonlopulta ja kuluneelta viikolta on vähänlaisesti, mutta tässä Sukkakäsi-Laura:

Ulos mentäessä paksut jarrusukat eivät millään mahtuneet kenkien sisään, joten mumma sitten laittoi ne käsiin. Ja pari päivää niiden piti sitten käsissä olla. Pohdittiin jo, että mahtaako maanantaina päiväkotiin mennä Sukkakäsi-Laura, mutta ei sentään. Pikkuneiti totesi itse että parempi jättää sukat kotiin.

Kulunut viikko on sitten vilahtanut ohi eskarin ja päiväkodin merkeissä, ja illat kotona ovat näyttäneet enimmäkseen tältä:

Sara on ollut jokaisessa mahdollisessa välissä leikkimässä Emilyn kanssa, ja uni onkin sitten tullut välillä jo reippaasti ennen yhdeksää.

Laura on valvonut välillä myöhäänkin ja tietenkin herännyt aikaisin, ja tänään perjantain aamu olikin jo selkeästi vähän tuskaisampi. Pyjamaa ei saanut ottaa pois päältä, joten isi kärräsi pikkuneidin päiväkotiin pyjamassa. Reippaat tädit olivat sitten vaatteet vaihtaneet, heillä lienee kokemusta aiheesta.

Sara on taas näin perjantai-illan kunniaksi leikkimässä Emilyn kanssa, Laura tyhjentää kaurakeksivarastoa.

Kuuta vaihdetaan täällä ilmeisen hyvässä kelissä, joten toivottavasti on paljon ulkoilua luvassa lokakuun ensimmäisille päiville. Hyvää viikonloppua kaikille!